Post by heta on Apr 2, 2017 20:53:44 GMT 2
Heta Adalmiina Pohjola
○ 20 vuotta
○ Pituutta 162cm, painoa sopivasti
○ Puoleen selkään yltävät liukuvärjätyt,
kylmän vaaleaksi sävytetyt hiukset &
vaaleansiniset silmät
○ Opiskelee kirjallisuutta etäopiskeluna
yliopistossa ensimmäistä vuotta
○ Heittää keikkatyötä isänsä toimistolla
○ Asustaa Hiisijärvellä rivarikolmiossa
avomiehensä Jimin, kissansa Onnin ja
kultaisennoutajansa Jalon kanssa
○ 20 vuotta
○ Pituutta 162cm, painoa sopivasti
○ Puoleen selkään yltävät liukuvärjätyt,
kylmän vaaleaksi sävytetyt hiukset &
vaaleansiniset silmät
○ Opiskelee kirjallisuutta etäopiskeluna
yliopistossa ensimmäistä vuotta
○ Heittää keikkatyötä isänsä toimistolla
○ Asustaa Hiisijärvellä rivarikolmiossa
avomiehensä Jimin, kissansa Onnin ja
kultaisennoutajansa Jalon kanssa
Nyt kun olemme päässeet kaiken 'nippelitiedon' ylitse on aika siirtyä itse tarinaosioon.
Minä olen siis Heta. 20-vuotias nuori nainen, joka asustaa yhdessä eläintensa kanssa rivitalokolmiossa Hiisijärvellä (mieheni voi jo melkein luokitella apinaksi, joten tuskimpa häntä tarvitsee tässä erikseen mainita). Hiisijärvellä en suinkaan ole aina asunut, vaan muutin naapuripaikkakunnalta vuosi sitten mieheni perässä tänne asumaan. Lempivärini ovat melko yksitoikkoiset - harmaa, musta ja valkoinen. Rakastan tortilloja ja kalakeittoja - voisin oikeasti elää vain niillä. Lempihevosrotuni ovat yleisesti ottaen kaikennäköiset puoliveriset - shetlanninponit voidaan myös laskea tähän mukaan, sillä ovathan ne piru vie söpöjä!
Luonteeltani olen sosiaalinen ja rento. Nuorempana olin varsin ujo, mutta nykyisin sitä on vaikea huomata minusta. Huumorintajua löytyy - joskus vähän liikaakin, kun tuntuu että ainut ketä vitseilleni nauraa olen minä itse. Äitini on useaan kertaan toistanut minulle samaa lausetta; "Kaikkien kaveri ei pidä olla, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen." Ja mielestäni se lause on melko hyvä elämänohje. Olen suorittanut lukion melko hyvillä papereilla - tosin matematiikka, fysiikka taikka kemia eivät kuuluneet vahvuuksiini. Eipä niitä haaveammatissani juurikaan tarvitakkaan. Kuten ylempänä lukikin, opiskelen etäopiskeluna yliopistossa kirjallisuutta. Kirjat ja kirjoittaminen ovat aina olleet suuri osa elämääni. Ennenkuin oikeasti osasin edes lukea, kuljin kirja kädessä ympäri taloa ja 'luin'. Yleensä tämä kirja oli raamattu, joten äitini ensin ajattelikin että minusta tulee isona pappi. Opiskeluiden lisäksi heitän keikkatyötä isäni asunnonvälitystoimistolla silloin tällöin kun tarvetta on. Jimi työskentelee autokorjaamolla, joten ihan valtion elättäminä emme suinkaan ole.
Asustan tosiaan avomieheni Jimin kanssa rivitalokolmiossa Hiisijärvellä. Perheesemme kuuluu Onni-kissa sekä Jalo-koira. Onni on asustanut meillä jo nelisen vuotta. Haimme mustavalkoisen, liikavarpaat omaavan kissan löytöeläintalosta ja siitä on osoittautunut mitä mahtavin kaveri. Jalon hommasimme perheeseemme kaksi vuotta sitten. Jalo muuten rakastaa hevosia! Siis oikeasti rakastaa. Tosin tämä tarkoittaa usein sitä, ettei Jalo pysty oikein hillitsemään itseään, joten koira ei kovin usein tallille mukanani pääse. Kotimme väriteema on melko neutraali - mustaa, valkoista ja harmaata. Rakastan sisutamista, joten usein Jimi joutuukin kestämään hulluja ideoitani - kuten sitä, että puoli yöltä pitäisi alkaa vaihtamaan sängyn paikkaa sillä vanha järjestys alkaa kyllästyttämään.
Ulkonäöltäni olen melko massaan menevä. Jälleen nippelitiedoista löydätte hieman ulkonäöstäni. Pukeutumistyylini on melko rento. Rakastan maata kotona collegehousuissani ja löysässä t-paidassa, hiukset sotkuisella nutturalla katsoen netflixiä. Kuitenkin jaksan ajoittain myös panostaa ulkonääköni - meikkaamistyylini on kuitenkin melko neutraali, enkä käytä ripsväriä saatika rajauksia kuin harvoissa tilanteissa. Julkisilla paikoilla pukeutumistyylinikin on hieman erilainen - collegehousut vaihtuvat farkkuihin, mutta usein löysät t-paidat, hupparit ja collegepaidat löytyvät päältäni myös kotini ulkopuolella. Tallilla minut näkee useimmiten ratsastushousuissa. Suosin myös ratsastusvaatteissa merkkejä - niitä kun tuli kisaamisaikoina ostettua useammanlaista. Hupparit ovat suosiossani myös tallilla.
Ratsastusta olen harrastanut oikeastaan koko elämäni. Ensimmäisen kerran minut iskettiin pienen, pyöreän ja pörröisen shetlanninponin selkään kun olin vasta 2-vuotias. Ja siitä se sitten lähti. Jälkikäteen äitini on kertonut vähän katuvansakin tätä aivopieruaan - sillä onhan hän useat vuodet joutunut rahoittamaan tätä melko kallista harrastustani ja kuskaamaan minua ympäri maita ja mantuja hevosten perässä! Hevosurani aikana olen ehtinyt ratsastaa useita erilaisia hevosia. Päällimmäisinä mieleen ovat jääneet shetlanninponitamma Rosma sekä tietenkin entinen kisahevoseni puoliveriruuna Yrmy. Rosmalla ratsastin ratsastusharrastukseni alkuvaiheissa paljon! Se opetti minut pysymään ties minkälaisissa rodeopukeissa. Lopulta kuitenkin kasvoin liian pitkäksi Rosmalle - niin tuppaa monelle tytölle käymään jossain vaiheessa. 16-vuotiaana kävin eräällä ratsatuskoululla, jossa oli myös muutamia yksityisiä hevosia. Silloin Marika - Yrmyn omistaja - iski silmänsä minuun eräällä estetunnilla ja pyysikin minua ratsastamaan hevosellaan. Siitähän se sitten lähti. Yrmy oli hieno päälle 160 senttinen tummanruunikko puoliveriruuna, jolla riitti kapasiteettia jokaiseen lajiin. Alkuun meidän yhteiselomme ei ollut aivan ruusuilla tanssimista, sillä nimensä mukaisesti Yrmy todella oli aika yrmy. Ruuna osasi olla todella rasittava, se saattoi näykkiä ohi kävellessä ja kiukutella jos hänen mielestään käytin liikaa pohjetta. Pikkuhiljaa homma alkoi luonaamaan ja me pääsimme yhdessä hyppäämään 120 ratoja ja kisaamaan jopa HeA tasoisissa kouluohjelmissa. Valitettavasti ruuna jouduttiin vuosi sitten lopettamaan vakavan ähkyn seurauksena. Tämän jälkeen olen ratsastanut vain epässäännöllisesti muiden hevosia, mutta kisaaminen on jäänyt - vaikka sydän vetääkin edelleen kisakentille takaisin. Ja toisaalta mikään ei ole mahdotonta, eikö?
Ja tosiaan, mikään ei ole mahdotonta. Tässä mä kirjoitan tälle tekstille jatkoa. Me ollaan Alpon kanssa päästy kilpailemaan jo useammissa kisoissa! Tällä hetkellä käynnissä on jälleen Ratsastuskoulujen mestaruudet! Ja me ollaan sijoitettu molemmissa osakilpailuissa Alpon kanssa. 23.10.2017
Minä olen siis Heta. 20-vuotias nuori nainen, joka asustaa yhdessä eläintensa kanssa rivitalokolmiossa Hiisijärvellä (mieheni voi jo melkein luokitella apinaksi, joten tuskimpa häntä tarvitsee tässä erikseen mainita). Hiisijärvellä en suinkaan ole aina asunut, vaan muutin naapuripaikkakunnalta vuosi sitten mieheni perässä tänne asumaan. Lempivärini ovat melko yksitoikkoiset - harmaa, musta ja valkoinen. Rakastan tortilloja ja kalakeittoja - voisin oikeasti elää vain niillä. Lempihevosrotuni ovat yleisesti ottaen kaikennäköiset puoliveriset - shetlanninponit voidaan myös laskea tähän mukaan, sillä ovathan ne piru vie söpöjä!
Luonteeltani olen sosiaalinen ja rento. Nuorempana olin varsin ujo, mutta nykyisin sitä on vaikea huomata minusta. Huumorintajua löytyy - joskus vähän liikaakin, kun tuntuu että ainut ketä vitseilleni nauraa olen minä itse. Äitini on useaan kertaan toistanut minulle samaa lausetta; "Kaikkien kaveri ei pidä olla, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen." Ja mielestäni se lause on melko hyvä elämänohje. Olen suorittanut lukion melko hyvillä papereilla - tosin matematiikka, fysiikka taikka kemia eivät kuuluneet vahvuuksiini. Eipä niitä haaveammatissani juurikaan tarvitakkaan. Kuten ylempänä lukikin, opiskelen etäopiskeluna yliopistossa kirjallisuutta. Kirjat ja kirjoittaminen ovat aina olleet suuri osa elämääni. Ennenkuin oikeasti osasin edes lukea, kuljin kirja kädessä ympäri taloa ja 'luin'. Yleensä tämä kirja oli raamattu, joten äitini ensin ajattelikin että minusta tulee isona pappi. Opiskeluiden lisäksi heitän keikkatyötä isäni asunnonvälitystoimistolla silloin tällöin kun tarvetta on. Jimi työskentelee autokorjaamolla, joten ihan valtion elättäminä emme suinkaan ole.
Asustan tosiaan avomieheni Jimin kanssa rivitalokolmiossa Hiisijärvellä. Perheesemme kuuluu Onni-kissa sekä Jalo-koira. Onni on asustanut meillä jo nelisen vuotta. Haimme mustavalkoisen, liikavarpaat omaavan kissan löytöeläintalosta ja siitä on osoittautunut mitä mahtavin kaveri. Jalon hommasimme perheeseemme kaksi vuotta sitten. Jalo muuten rakastaa hevosia! Siis oikeasti rakastaa. Tosin tämä tarkoittaa usein sitä, ettei Jalo pysty oikein hillitsemään itseään, joten koira ei kovin usein tallille mukanani pääse. Kotimme väriteema on melko neutraali - mustaa, valkoista ja harmaata. Rakastan sisutamista, joten usein Jimi joutuukin kestämään hulluja ideoitani - kuten sitä, että puoli yöltä pitäisi alkaa vaihtamaan sängyn paikkaa sillä vanha järjestys alkaa kyllästyttämään.
Ulkonäöltäni olen melko massaan menevä. Jälleen nippelitiedoista löydätte hieman ulkonäöstäni. Pukeutumistyylini on melko rento. Rakastan maata kotona collegehousuissani ja löysässä t-paidassa, hiukset sotkuisella nutturalla katsoen netflixiä. Kuitenkin jaksan ajoittain myös panostaa ulkonääköni - meikkaamistyylini on kuitenkin melko neutraali, enkä käytä ripsväriä saatika rajauksia kuin harvoissa tilanteissa. Julkisilla paikoilla pukeutumistyylinikin on hieman erilainen - collegehousut vaihtuvat farkkuihin, mutta usein löysät t-paidat, hupparit ja collegepaidat löytyvät päältäni myös kotini ulkopuolella. Tallilla minut näkee useimmiten ratsastushousuissa. Suosin myös ratsastusvaatteissa merkkejä - niitä kun tuli kisaamisaikoina ostettua useammanlaista. Hupparit ovat suosiossani myös tallilla.
Ratsastusta olen harrastanut oikeastaan koko elämäni. Ensimmäisen kerran minut iskettiin pienen, pyöreän ja pörröisen shetlanninponin selkään kun olin vasta 2-vuotias. Ja siitä se sitten lähti. Jälkikäteen äitini on kertonut vähän katuvansakin tätä aivopieruaan - sillä onhan hän useat vuodet joutunut rahoittamaan tätä melko kallista harrastustani ja kuskaamaan minua ympäri maita ja mantuja hevosten perässä! Hevosurani aikana olen ehtinyt ratsastaa useita erilaisia hevosia. Päällimmäisinä mieleen ovat jääneet shetlanninponitamma Rosma sekä tietenkin entinen kisahevoseni puoliveriruuna Yrmy. Rosmalla ratsastin ratsastusharrastukseni alkuvaiheissa paljon! Se opetti minut pysymään ties minkälaisissa rodeopukeissa. Lopulta kuitenkin kasvoin liian pitkäksi Rosmalle - niin tuppaa monelle tytölle käymään jossain vaiheessa. 16-vuotiaana kävin eräällä ratsatuskoululla, jossa oli myös muutamia yksityisiä hevosia. Silloin Marika - Yrmyn omistaja - iski silmänsä minuun eräällä estetunnilla ja pyysikin minua ratsastamaan hevosellaan. Siitähän se sitten lähti. Yrmy oli hieno päälle 160 senttinen tummanruunikko puoliveriruuna, jolla riitti kapasiteettia jokaiseen lajiin. Alkuun meidän yhteiselomme ei ollut aivan ruusuilla tanssimista, sillä nimensä mukaisesti Yrmy todella oli aika yrmy. Ruuna osasi olla todella rasittava, se saattoi näykkiä ohi kävellessä ja kiukutella jos hänen mielestään käytin liikaa pohjetta. Pikkuhiljaa homma alkoi luonaamaan ja me pääsimme yhdessä hyppäämään 120 ratoja ja kisaamaan jopa HeA tasoisissa kouluohjelmissa. Valitettavasti ruuna jouduttiin vuosi sitten lopettamaan vakavan ähkyn seurauksena. Tämän jälkeen olen ratsastanut vain epässäännöllisesti muiden hevosia, mutta kisaaminen on jäänyt - vaikka sydän vetääkin edelleen kisakentille takaisin. Ja toisaalta mikään ei ole mahdotonta, eikö?
Ja tosiaan, mikään ei ole mahdotonta. Tässä mä kirjoitan tälle tekstille jatkoa. Me ollaan Alpon kanssa päästy kilpailemaan jo useammissa kisoissa! Tällä hetkellä käynnissä on jälleen Ratsastuskoulujen mestaruudet! Ja me ollaan sijoitettu molemmissa osakilpailuissa Alpon kanssa. 23.10.2017
Kiva tietää myös, että siellä ruudun toisella puolella on vielä joku, joka seuraa Hiisiksen menoa 
Tarinoitasi on ollut aina mahtava lukea, kiitos tästä ajasta ja toivottavasti jatkossa löydät jotain.
Täällä on aika hiljaista ja en saa hahmoani ja Caramellaa ja Velmua kehitettyä tarinallisesti eteenpäin. Sori kaikille :/