Ranen päiväkirja

Orin peruutettua trailerista ulos se jäi tanssahtelemaan ympärilleni pitkien mustien jouhien liikkuessa kauniisti liikkeiden mukana. Kun Rane oli vihdoinkin pysähtynyt tarkkailemaan ympäristöään pää ylhäällä, tallista oli purkautunut tallipihalle melkeimpä koko Hiisiksen tallliporukka – Jasmin, Ida, Miina, Pinja, Jem, Riley sekä allu. Jokainen näytti puulla päähän lyödyltä, paitsi allu joka virnisteli tietävästi.
- Theo älä kiduta ystäviäsi enempää, allu totesi sitten rikkoen tallipihalle laskeutuneen hiljaisuuden.
- Noh, tosiaan. Tässä on uusi hevoseni, Rane, 5-vuotias friisiläisori, kerroin jääden odottelemaan vastauksia. Ensimmäisenä suunsa avasi Ida.
- Ompa se kaunis. Mistä sä tollasen olet löytänyt? tyttö kysyi virnistäen. Muutama porukasta yhtyi Idan kysymykseen sanomalla ’Niin’.
- Hollannista… totesin arvoituksellisesti tietäen että saisin selittää kohta pienimuotoisen kertomuksen.
- Hollanista? Jem toisti sitten kurtistan kulmiaan miettiessään.

Vastaillessani kysymyspommitukseen Rane alkoi töykkiä olkapäätäni kärsimättömästi ja alkoi sitten steppailemaan vierelläni.
- Vaikka mielelläni seisoisin tässä koko päivän, niin taidan viedä Ranen talliin ennenkuin se alkaa keksimään jekkuja, totesin muille virnistäen ja lähdin johdattamaan vierelläni tahtivaa oria kohti tallin auki olevia pariovia. Johdatin Ranen tallin perällä olevaan karsinaan, joka oli vapautunut kesällä Bimun lähtiessä tallilta. Riisuin Ranelta riimun, loimen sekä kuljetussuojat. Karsinan oven koukkuun jätin riimun, ja loimen loimitelineeseen, kuljetussuojat kiikutin varustehuoneeseen. Palatessani takaisin karsinalle tarkkailemaan Ranen käytöstä käytävällä seisoskeli Pinja ja Jem.
- Täällä sitä seisoskellaan ihailemassa mun uutta silmäterää, sanoin virnistäen asettuessani seisomaan Jemin viereen.
- No vaikka niinkin, onhan se nätti, Pinja totesi naurahtaen.
- Te varmaan haluattekin auttaa mua kantamaan tän tavaroita talliin, eiköniin? Kysyin leikkimielisesti.
- En mä nyt halua, mutta ehkä mä tän kerran voin auttaa sua kn omistan nää kauheet lihasvoimatkin, Jem sanoi virnistäen.

- Sun hevosella on enemmän tavaraa mitä mä omistan kokonaisuudessaan, Pinja puhkui tuodessaan viimeistä loimikassia varustehuoneeseen.
- Luultavasti totta, sanoin kiusoitellen ja nostin Ranen estesatulan ylemmälle telineelle.
- Kyllä tässä nyt pitäisi olla kaikki, tuon vielä huomenna sen harjalaatikon sitten, jatkoin vielä edellisen lauseen perään vähän totisemmin. Autosta ja traileristakaan ei minun tarvinnut huolehtia, sillä ystäväni oli kuljettanut omalla trailerillaan Ranen hiisikseen.
Rojahdimme varustehuoneen kuluneelle nahkasohvalle, jonka kovai kokeneet jouset vastasivat kovaäänisellä narinalla. Tuskin ehdin avata suutani kun varustehuoneen ovi avautui ja sisään tulvi melkein koko porukka joka oli aikaisemmin ollut pihalla töllistelemässä Ranen saapumista.

Kun kaikki olivat asettuneet paikoilleen ja halukkailla oli kahvikupit kädessä, avasi Jasmin suunsa ja kohdisti minulle kysymyksen:
- Theo me ei vieläkään kuultu että mistä sä löysit Ranen?
- No, en tiedä onko koskaan tullut puheeksi mutta mulla on isosisko Naomi, joka on myöskin hevosharrastajia ja tosi hyvä ratsastaja. Se oli koko kesän Hollannissa töissä yhellä kilpatallilla, johon mä menin sitten vierailemaan muutamaksi viikoksi. Iskin siellä heti silmäni Raneen, ja sain tietää että se oli myynnissä. Kuten huomaatte, päädyin sitten ostamaan sen, kerroin muiden kuunnellessa tarkasti.
Sain parit vastaukset tähän, juttelimme vielä hetken Ranen koulutustasosta ja muusta ennenkuin keskustelunaiheet lähtivät venymään jos jonkinmoisiin suuntiin, mikä oli normaali ilmiö Hiisiksen varustehuoneessa.

Aika oli kulunut lentämällä jutellessamme, ja porukkaakin oli alkanut jo lähtemään kotiin. Tämä sai minut katsomaan kelloa, joka näytti jo kauhukseni 19:45. Eihän se myöhä ollut, mutta kotona olisi vielä paljon tekemistä.
- Mä taidan alkaa lähtemään, pitää vielä tehdä kaikenlaista tuolla kotona, sanoin ja punnersin itseni ylös upottavalta sohvalta.
Huikkasin moikat varustehuoneessa jälellä oleville astuessani ulos ovesta.

// Tästä tuli nyt tällänen tosi lyhyt saapumistarina, mutta tarinahan tuokin. Pitää taas vähän totutella kirjoittamiseen pienen kesällä olleen tauon jälkeen.

Pituudesta viis, tarina se kuitenkin oli Mahtava päästä näin nopeasti lukemaan teidän saapumistanne! Rane vaikutti aamulla jo kotiutuneen uuteen karsinaansa, on varmaan kilpatallilla tottunut hieman vaihtelevaan ympäristöön? Toivottavasti teillä lähtee yhteispeli käyntiin hyvin, se on kyllä mahtava tunne, kun löytää unelmiensahevosen ja kyllä siihen pitää tarttua silloin "kynsin ja hampain kiinni", vaikka kyseessä olisivatkin parin sijaan muutamat tuhat lappuset. Raha on kuitenkin vain rahaa Oikein mukava saapumistarina kaikkiaan, pari kirjoitusvirhettä onnistuin kuitenkin bongaamaan, joskin ne olivat hyvin pieniä. Saat tästä 20 tr (oman hevosen tarinoista saa ainoastaan siis tr ja hoitsulle kirjoitetuista myös tp, olen ottanut kys. linjan vasta hiljattain käyttöön, jos ihmetyttää) 

- allu

Piirsin Ranesta jo aika kauan sitten tämän kuvan, ja siihen oli tarkoitus joskus kirjoittaa tarinakin mukaan mutta ei nyt ole tullut saatua aikaiseksi. Länttään tän kuvan nyt tänne nyt ilmaan mitään tarinanpätkää, että saan senkin tuonne kaapinseinän koristeeksi.

Tummanpunaiseen sadeloimeen sonnustautunut musta orini seisoi tarhan nurkassa imuroiden viimeisiä päiväheinien rippeitä maasta. Heti ääneni kuultuaan Rane heilautti päänsä ylös ja hörähti lämpimän tervhedyksen, jonka jälkeen tämä lähti kävelemään luokseni tarhan portille. Olin aivan varma – tai ainakin tällä hetkellä - että mikään ei ollut parempaa kuin oman hevosen tervehdys. Pujottelin itseni aidan lankkujen välistä sisälle tarhaan, ja laitoin riimun Ranen päähän. Ori ei keskittynyt tekemisiini ollenkaan, vaan nuuski hyvin kiinnostuneen oloisena hupparini taskuja.
- Jaa että nameja vai? Kysyin ja katsoin huvittuneena mustaa hevosta, joka jäi sitten ääneni kuultuaan katsomaan minua toiveikkasti.
Kaivoin taskustani omenan, jonka Rane noukki varovasti paljaalta kämmeneltäni. Ori pureskeli omenan, ja nosti sitten päänsä ylös rullaten ylähuulensa.
- Taisi olla aika kirpeä, sanoin nauraen vieläkin naamaansa vääntelevälle Ranelle.

Saapuessani tallin yksityispuolelle Jem oli perimmäisessä karsinassa varustamassa Smirkyä. Moikkasin tätä, ja kiinnitin sitten Smirkyä toljottamaan jääneen Ranen käytävälle ketjuihin. Poimin aikaisemmin varustehuoneesta hakemastani harjapakista kumisuan, ja aloittelin harjaamaan ketjuissa seisovaa hevostani. Ehti kulua vajaa minuutti, jonka jälkeen yksäripuolelle hortoili Ida joka näytti etsivän jotain.
- Jokin hukassa? Kysyin virnistäen tytöltä.
- JEESUS SENTÄÄN! Ida huudahti ja jatkoi sitten mukamas loukkaantuneena:
- Oo onnellinen että omistat noin söpön naamataulun, muuten olisin varmaan nirhannut sut jo monet kerrat, tyttö uhitteli.
- Mitäs oot noin säikky, totesin virnistäen takaisin.
Ida ei enään vastannut mitään, loi vaan tuttuun tapaansa ”turhautuneen” katseensa minua kohden.

Idan lähdettyä yksityispuolelta tapahtumia Smirkyn karsinasta seurannut Jem loi minuun vihjailevan katseen, ja tiesin kyllä mitä tämä tarkoitti mutta valitsin esittää tyhmää.
- Mitä sä nyt virnistelet siinä? Kysyin Jemiltä, joka luultavasti tiesi että ymmärsin kyllä.
- Sua ja Idaa, kyllä sä tiedät, poika vastasi naurahtaen.
En sanonut siihen enään mitään, se vain edistäisi Jemin epäilyksiä – vaikka eihän ne täysin aiheettomia ollut – totesin mielessäni.
Pian Jem lähti tallista taluttaen vierellään tanssahtelevaa mustaa tammaa. Ainoa ääni, joka rikkoi käytävälle laskeutunutta hiljaisuutta oli suhahdukset, jotka kuuluivat jokaisella Ranen klipattua karvaa vasten liukuvalla harjan sukaisulla.

Parkkeerasin Ranen maneesin katsomon kaiteen viereen heittääkseni siihen Ranen selässä alkulämpöjen aikana olleen enkkuviltin. Allani energiaa puhkuva ori ei meinannut pysyä sitäkään hetkeä paikallaan, ja lähti tahtivaan käyntiin heti viltin laskeuduttua kaiteen päälle. Keräsin ohjat, jonka seurauksena Rane oli jo ihan menossa. Jouduin työskentelemään orin kanssa jonkin aikaa käynnissä, että saisin sen kunnolla tuntumalle. Yksi asia mitä olin viime kuukausien aikana oppinut Ranen kanssa, oli että jos sen haluaisi oikeasti keskittymään ja rauhoittumaan täytyi sillä olla kokoajan jotain tekemistä. Vasta kun olin tyytyväinen meidän menoomme käynnissä, annoin ratsulleni laukka-avut.

Olin antanut Ranen irroitella vähän laukkaamalla reippaasti kevyessä istunnassa kumpaankin kierrokseen, joka teki hyvää kolean syyssään jäykistämälle orille. Välikäyntien jälkeen olin suunnitellut tekevämme ravityöskentelyä ilman jalustimia, vaikka se olikin kamalaa rääkkiä vatsalihaksille. Näin ollen koottuani Ranea käynnissä hetken asettelin jalustimet ristiin satulan etukaaren eteen, ja napautin kevyesti pohkeella jonka seurauksena ori siityi kuuliaisesti raviin. Huolimatta Ranen isosta koosta, sen matkaa voittavissa askeleissa oli todella helppo istua. Alussa ori tuntui vain ihmettelevän sen kaulalla lepääviä jalustimia, ja ravasi vähän hassusti, ikään kuin yrittäen väistellä niitä. Kun tästä hurjasta ihmetyksestä oli päästy ohi, rupesin työstämään ympyrän ulkokaarilla vuorotellen taka- ja etupään väistättämistä.

Loppulämpiksi otimme ison kahdeksikon ratsastusta kevyessä ravissa, jotta sain Ranen kulkemaan rennosti eteen-alas kumpiikin suuntiin. Ori oli tänään tosi hyvä ratsastaa, vaikka energiaa olikin vähän liikaa eikä tehtävät olleet niin vaativia. Talutettuani vielä hetken Ranea kävin nappaamassa katsomon kaiteelta tämän enkkuviltin, hevosen seuratessa nätisti ohjat kaulalla perässäni. Levitin sen orin hiestä höyryävään selkään, ja avasin toisen puolen maneesin narisevista liukuovista. Samalla ovenavauksella kanssamme maneesiin asteli sisälle Eerika, käsipuolessaan tanssahteleva Maura. Moikkasin tätä ennenkuin suljin oven perässämme ja lähdin taluttamaan treenistä väsynyttä Ranea kohti tallirakennuksen puuovia.

Kun Rane seisoskeli karsinassaan tyytyväisenä fleeceloimi yllään, keräsin kaikki kamppeemme ja lähdin kiikuttamaan niitä ehkä hiukan vaivalloisesti kohti satulahuonetta. Astuessani sisään satulahuoneeseen minut vastaanotti lämmin kahvin tuokse ja puheensorina. Moikkasin kaikkia, ja ennenkuin aloin tarkemmin katsomaan ketä huoneesta löytyi kävin viemässä Ranen varusteet paikoilleen. Nelipaikkaisessa ruokapöydässä istui mietteliäs allu kahvikupin ääressä sekä sohvalla istuville Jemille ja Eliakselle puhuva Miina. Kävin omatoimisesti hakemassa itselleni kupin höyryävän kuumaa kahvia, ja liityin keskusteluun jonka puheenaiheena oli tällä hetkellä kisaaminen.

// Jeejee, vihdoinkin kunnon tarina Ranellekkin. Tästä tuli taas aika lyhyehkö, ja kuvailukin pääsi hiipumaan loppua kohden, vaikka niin tuppaa käymään aina.

Todella jeejee, tää oli todella kiva tarina! Oli mukava päästä lukemaan pitkästä aikaa tarkemmin teidänkin kuulumisia. Osasit kertoa asioista jotenkin todella kivasti ja realistisesti, sait kaiken kuulostamaan niin juuri sellaiselta perustallipäivältä. Hmmm.. ei vain sulla ja Idalla olisi jotain juttua? Ei vaan - oikeasti tarinat kaipaa ihmissuhteita, suruja ja iloja, ei vain sitä perus pullaa "hoidin hevosen" jne. Joten innolla odotan pääsekö kuulemaan tästä tulevissa tarinoissa jotain.. Niin ja erityisesti tuo loppu, kun tulit satulahuoneeseen yms. kerroit siitä, se kuulosti juuri niin Hiisivuorelta kaikessa tunnelmallisuudessaan ja no niin. Mainitsit ehkä kisaamisen ihan vain sattumalta, mutta se jotenkin sopi hyvin, kun tein juuri tuon info topicin RKM:sta

Kuvailu pääsi joo hieman loppua kohti hiipumaan, mutta kerroit hyvin kaikista tehtävistä mitä Ranen kanssa teit ja lopun tunnelmallinen "loppuhuipennus" teki tarinalle jotenkin todella miellyttävän ja luonnollisen päätöksen. Pari ihan pientä kirjoitusvirhettä huomasin, mutta ne eivät mitenkään häirinneet lukemistani ja peruskielioppi oli oikein hyvin kunnossa, oikein hyvä!  Saat 20 tr