|
Post by allu on Jan 5, 2016 11:18:10 GMT 2
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jun 15, 2016 19:06:02 GMT 2
Vihdoin olin saanut jonkun vähän erilaisen hoitohevosta, nimittäin estepainotteisen. Olen myös huomannut, että olen ihastunut kimon eri sävyihin ja mustiin hevosiin, koska puolet hoitohevosistani on niiden värisiä. Kaarran pyörällä Hiisivuoren tallin pihaan ja katselen ympärilleni." Jaahas, tuolla on tarhat, tuolla kenttä ja tuolla maneesi", mumisen katsellessani ympärille. Päätän jättää pyöräni seinää vasten nojaamaan ja astua sisään vanhaan latoon. Huomaan että reppuni tippuu kohta olaltani, joten päätän rohkaistua ja mennä satulahuoneeseen, vaikka siellä olisikin ihmisiä. Avaan narisevan oven ja kävelen huoneeseen. Tiputan reppuni penkille ja alan kiertämään huonetta jotain askelin. Katselen satuloita ja luen hoitopakkien nimilappuja. Vihdoin löydän etsimäni, nimittäin Alpon hoitopakin. Nappaan sen mukaani ja otan myös ruunan suitset. Etsin vielä liinan ja olen valmis. Huomaan kimon ruunan juoksentelemassa tarhassa. Avaan portin ja huutelen Alpolle kiinnittääkseni sen huomion. Alpo kääntää oitis päänsä minua kohti ja alkaa hitaasti kävelemään minun luokse. Lähden kävelemään lähestyvää kavioeläintä kohti ja kohta olenkin sen luona. Alpo tutkii minua uteliaana ja pistän sille sen tohinan aikana riimun. "Mennääs sitten", sanon touhukkaalle ruunalle ja lähden kävelemään porttia kohti. Katson ettei Alpon kanssa tarhaava hevostoveri tule ja ohjaan Alpon portista ulos. Alpo seisoo rauhassa käytävällä, ketjut yhdistettynä riimunnaru vetosolmussa. Olin jo harjaillut hetken Alpoa ja olin huomannut sen olevan hyvin utelias, mutta rauhallinen. Otan pakista pölyharjan ja vetelen sillä rauhallisin vedoin Alpon karvaa. Se kiiltää kauniisti, joten olen tyytyväinen ja alan suitsimaan hevosta. Alpo seisoo ylväästi ulkona juoksutusdelta leuan alla ja siinä kiinni liina. Itselläni roikkuu kaulassa järjestyskamera. Pyydän Allun käyntiin ja lähdemme kävelemään maastoon. Olin löytänyt aivan ihastuttavan paikan, pienen aukion, jonka oli vallannut pienet kukat ja villi heinä. Heinä oli kuitenkin lyhyttä ihan niinkuin sitä hoidettaisi. Pysäytän Alpon paikoilleen ja sen huomio kiinnittyy heti kaukaisuuteen. "Sä olet niin ku-vau-ksel-li-nen!" riemuitsen. Alan napsimaan kuvia. Pyydän Alpoa vaihtamaan asentoa ja napsaisen vielä pari kuvaa. Alpo seisoo taas käytävällä kiinnitettynä ja puhun Allun kanssa. "Noh. Mitä mieltä olet Alposta?" Allu kysyy. "I-H-A-N-A!"vastaan Allulle ja jatkan Alpon hoitoa. Allu tulkitsee sen poistumispyynnöksi ja lähtee varustamaan Foxia ratsastukseen. Suihkaisen Alpon karvaan vielä hyttysmyrkkyä ja käyn viemässä sen sitten ulos. Käyn Allun luona vielä kysymässä haluaako hän että kuvaan ratsastusta ja Allu vastaa myönteisesti. Olin saanut kuvausprosessin päätökseen ja sovittelin kuvia tietokoneella kollaasiin, jonka pistäisin kotini seinälle. Allun ratsastuskuvat lähettelin hänelle. "Kai sitä pitäisi mennä nukkumaan", tokaisen ja katson kelloa. Se näyttää yhtätoista, joten suljen läppärin ja menen nukkumaan. Hyvä, että pääsit näin nopeasti tutustumaan Alpoon. Mustat ja kimot ovat kyllä kivoja värejä, itse pidän eniten mustasta väristä! Alpo ei kyllä ole estepainotteinen, eihän se sivuilla taida lukea, mutta Alpo on oikeastaan kenttähevonen Tekstisi oli pääasiossa hyvää ja virheetöntä, mutta muutamaan asiaan kiinnitin huomiota.
1) Aikamuodot; suosittelen sinua valitsemaan kirjoitatko preesensissä vai imperfektissä, sillä nyt aikamuotosi pomppi tekstissä aika paljon. Muistahan, että preesensin pari on perfekti ja imperfektin pluskvamperfekti. Esim tässä vaihdoit kesken kappaleen aikamuotoa: "Alpo seisoo rauhassa käytävällä, ketjut yhdistettynä riimunnaru vetosolmussa. Olin jo harjaillut hetken Alpoa ja olin huomannut sen olevan hyvin utelias, mutta rauhallinen. Otan pakista pölyharjan ja vetelen sillä rauhallisin vedoin Alpon karvaa." 2) Järjestyskamera? Tarkoititko järjestelmäkameraa? Saat tästä 20 tr ja 10 tp!
- allu
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Nov 18, 2016 18:44:19 GMT 2
Oli ilta ja kuu oli noussut taivaalle. Oli lumipallokeli ja aste lämmintä. Menin tallille ja näin kauniita hevosia laitumella. Kuinka ihanaa! -Hei, sinä varmaan olet Tiia? Kuulin äänen takaani. -Joo, missä on Allu? Minä olen Alpon uusi hoitaja, sanon takerrellen. Tyttö katsoi minua hymyillen melkein purshkahtaen nauruun. Olin hämilläni. Teinkö jotain väärin? -Minä olen Allu. Tervetuloa Hiisivuoreen! Mennään tutustumaan talliin, ai niin ja tietysti Alpoon! Allu sanoo hymyillen. -Okei mennään vaan. Minä odotankin jo Alpon näkemistä kovasti! Hihkaisen iloisena. Talli oli tosi hieno niin ulkoa ja sisältä. Karsinat olivat siistejä ja pari hoitajaa oli touhuissaan. Yksi meni maneesiin ja yksi maastoon. Oi sitten kun minä pääsen tähän joukkoon! Ajattelin mielessäni. -Tässä on Alpo. Jätän sinut nyt tutustumaan siihen. Tule sitten viettämään aikaa minun ja muiden kanssa, Allu sanoi iloisena. Allun lähdettyä minä menin kauniin kimon karsinaan. Tervehdin sitä niin kiltisti kun vain voin. Se hörähtäi ystävällisesti mutta epävarmasti. Olinhan tuntematon. Annoin sille porkkanan ja rapsutin sitä. Otin sen riimun ja menin taluttamaan sitä kentälle. Halusin tarkkailla sen liikkeitä ja käyttäytymistä. Kentälle mentäessä se totteli kuin vainukoira. Kentällä juoksutin sitä. Sen liikkeet olivat niin ihania että voisi luulla sen olevan kouluratsu. Mutta se on kenttäpainoitteinen. Vein Alpon takaisin sisälle ja harjailin sitä ensin kunnon harjalla ja sitten kumisualla. Olin täpinöissäni hoitohevosestani! Upea ratsu luonteeltaan ja ulkomuodoltaan! Siirsin Alpon vielä hetkeksi toiseen karsinaan ja siivosin sen ulosteet pois. Lopuksi annoin sille porkkanan ja omenan. Kerroin Allulle mitä tein Alpon kanssa. Minä olin tyytyväinen! Rupattelin hänen kanssaan ainakin vartin kunnes maltoin lähteä. Voi kuinka oli ihana päivä! Ja tämä on ihana talli! Tämä tämmöinen tutustumis tarina. Pahoittelut preesens virheistä. Mukavaa, että pääsit näin nopeasti tallille ja käytännössä tutustumaan Alpoa ja ennen kaikkea hienoa, että ruunan löysit. Kuulostaa todellakin siltä, että se on kenties jopa unelmiesi hevonen..? Mahtavaa, että tykkäsit Hiisivuoresta, toivottavasti tulet viihtymään meillä pitkään! Enpä ole muuten aikoihin kuullut, että joku kutsuisi minua tytöksi, hauskaa sinänsä (allu hahmo on siinä 20-30 vuotias..) Alpo osaa kyllä liikkua todella kivasti, ei ihme, että tälläinen räpeltäjä - kuten minä - olen sen kanssa menestynyt radoilla! Sen kanssa voi siis ihan käytännössä päästä melkein minne vaan - kiinnostaa sua sitten esteet tai koulu tai kenttä! Ehkä parhaimmillaan Alpo on kuitenkin juuri siinä kentässä, koulussa ongelmaksi koituu se, että ruuna liikkuu helposti liian matalassa muodossa ja jopa hieman etupainoisena. Niin muuten sitä jäin ihmettelemään tarinan alussa, kun sanoit nähneesi hevosia laitumella. Tarkoititko tarhoja? Meillä näin syys-talvella hevoset tarhailevat ja vain kesäisin viettävät aikaa laitumilla
Pahoittelit preesensvirheistä, mutta itse en ainakaan niitä nähnyt? Kirjoitit kieliopillisesti oikein hyvin! Se mihin voisit kiinnittää huomiota ja pidentää tarinaa helposti on kerronta. Väleihin kyllä kuvailit hetkiä ihan kivasti, joskin sitäkin olisi voinut vielä lisätä, mutta käytit paljon yksinkertaisia verbejä ja erityisen paljon olla -verbiä. Niin ja sitten ehdottomasti sivulauseet! Tarinassasi ei tainnut olla ainuttakaan sivulausetta..? Joka tapauksessa ne ovat kerronnalle ja kuvailun suhteelle tarinoissa mielestäni erittäin tärkeitä ja lukijalle tulee heti miellyttävämpi lukukokemus, kun mukaan lisää niitä. Näin saat tarinoihisi myös helposti lisää pituutta!
Esim. "Oli ilta ja kuu oli noussut taivaalle. Oli lumipallokeli ja aste lämmintä. Menin tallille ja näin kauniita hevosia laitumella." ->> Oli ilta ja kuu oli noussut taivaalle, kuin möllöttävä keltainen pallovalaisin. Oli lumipallokeli ja aste lämmintä, joka passasi minulle paremmin kuin hyvin. Menin tallille ja näin kauniita hevosia laitumella, jolloin muistin taas miksi olin alunperin näihin upeisiin eläimiin ihastunutkaan!
Saat tästä aloituksesta 15 tr ja 10 tp!
- allu
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jan 21, 2017 13:38:08 GMT 2
Lauantai 21. tammikuuta 2017 Oli aika hiljainen aamu, tallilla ei ollut ketään. Ajattelin käydä tervehtimässä Alpoa, sillä raskaalta influenssa kierteeltä en ollut aiemmin päässyt, äidin käskystä jouduin jäämään aina kotiin. -Alpoo?huhuilin tallissa. Tiesin kyllä tarkasti missä sen karsina on mutta halusin tietää sen reaktion kun se näkee minut. -Hörrr! Kuului Alpon karsinasta ja samassa esiin pisti sen valkoinen pää. Silitin sen päätä ja lähdin hakemaan harjoja, kaviokoukkua ja riimua. -Noniin poika, nyt laitan sinut kuntoon, sanoin ja aloin hommiin. Siinä menikin normaalia kauemmin sillä halusin olla huolellinen. -Valmis! Noniin eiköhän mennä, sanoin ja kliksautin riimun kiinni sen päitsiin. Alpo tanssahteli iloisena ulos ja sen karva kiilsi talviauringossa. Halusin taluttaa Alpoa tallin pihapiirissä sillä ehkä jo ensi kerralla voin ratsastaa. Alpo on todellakin omaa luokkaansa, rauhallinen, lempeä ja leikikäs yhtäaikaa. *Perfecto!* Taluttelun jälkeen vein Alpon tarhaan ja lähdin itse tallitöihin. Puhdistin karsinan, täytin vesikaukalon ja toin uutta kuivaa heinää. Loppusilaukseksi ennen kotimatkaa moiskaiutin Alpolle suukon ja annoin ison omenan. -Hrrrrr!Alpon, kiitos kaikuu korvissani vieläkin..... Ihana päivä! Precioso! ~Anteeksi epäaktiivisuuteni toivottavasti tämä korvaa jotain. Yritin tehdä pitempää. Kiitos! Heippa Tiia! Juuri sopivasti kirjoitit tarinan, sillä olin miltei poistamassa sinut! Ilmoittelisitko vielä muiden tapaan tallikonttorin topiciin jatkostasi niin pidän sinut listoilla Kiva tarina vaikka lyhyt olikin. Ja kiva, että pääsit pitkästä aikaa tallille ja ehdit tekemään kaikki hoitajan työsi. Muistathan, että meillä on vesiautomaatit, niitä ei tarvitse täyttää, myös tarhoissa on lämmitetyt juoma-altaat, jotka hoitaa Juulia Saat tästä 5 tr ja 5 tp.
- allu
|
|
heta
Menossa mukana
Posts: 42
|
Post by heta on Apr 2, 2017 21:44:25 GMT 2
Ensimmäinen kohtaaminen Puristin tiukemmin mustan Volkswagen Jettani rattia. Ajoin kohti Hiisivuoren tallia pelonsekaisin fiiliksin. Vaikka olinkin hyvin sosiaalista tyyppiä, jännitin silti uusien ihmisten kohtaamista. Vaikka Alicia olikin kuulostanut hyvin mukavalta ihmiseltä, jännitin silti kovasti. Vaikka jo melkein vuoden olinkin Hiisijärvellä asunut, en ollut vielä uskaltautunut kokeilemaan kyseistä tallia. Olin ajellut vain kotikunnalleni ratsastelemaan tuttavien pyynnöstä heidän hevosiaan. Kuitenkin hevoskuume oli jo kasvanut melkoisen suureksi, tunsin pakottavaa tarvetta saada 'kokonaisaikaisen' treenikaverin. Alicia oli minulle puhunut myös kisaamismahdollisuuksista - mikäli minun ja Alpon yhteiselo alkaa sujumaan hyvin. Kyseinen diili kuulosti enemmän kuin mahtavalta, sillä vaikka viime kisoista olikin aikaa - oli kisaaminen edelleen lähellä sydäntäni. Hätkähdin hieman ajatuksistani kun navigaattorini ohjeisti minua kääntymään oikealle. Suljin ohjelman, kun havaitsin matkaa olevan jäljellä enää 700 metriä. Huokaisin syvään. Autoni kello näytti tarkalleen 13:28. Olimme sopineet Alician kanssa, että tulen tallille puoli kahden pintaan, sillä se sopi meille molemmille hyvin. Löydettyäni parkkipaikan tallin pihalta, sammutin autoni ja hyppäsin sen kyydistä pois. Olin laittanut päälleni ratsastushousut - vaikka tiesin että en tulisi vielä muutamaan kertaan nousemaan Alpon selkään. Minulle hevoseen tutustuminen ennen ratsastusta oli tärkeää ja sen oleellisuuden olin huomannut Yrmyn kanssa touhutessanikin. Samantien näin tallin suulla ruskeahiuksisen naisen, jonka oletin tallin omistajaksi. Lähdin kävelemään naista kohti hymyssä suin. Hänkin huomasi minut lähes samantein. - Heippa! Sä taidatkin olla Heta? Tuo ruskeahiuksinen nainen kysyi ja ojensi kättänsä minua kohti. Nappasin naisen kädestä kiinni nyökyttäen vastaukseksi ja kättelin häntä. Isäni muuten opetti minulle jo pienenä oikeanlaisen kättelytyylin - hän nimittäin inhosi ylikaiken sellaisia ihmisiä, joiden kättely oli velttoa. 'Kunnon kädenpuristuksesta ihmisen tunnistaa' - tapasi isäni aina sanoa. - Minä olen Alicia - mutta sano Alluksi vaan. - Allu. Pitää muistaa, sanoin naurahtaen. Hetken rupateltuamme Allu halusi lähteä näyttämään minulle tallin tiloja - joka olikin hyvä juttu. Astuimme samantien sisään talliin sen pääovista. Talli vaikutti heti tilavalta, siistiltä ja valoistalta. - Tää on tosiaan vanha navetta, joka me rempattiin talliksi muutama vuosi sitten. Tällä tuntihevospuolella on kaksitoista karsinaa, Allu selitteli ja käveli selkeästi tutuin askelin peremmälle talliin. Minä kävelin hieman hitaammalla tahdilla ja katselin ympärilleni - karsinat olivat ihanan isoja. Huomasin Allun kävelevän jo huomattavasti edelläni, joten kirin hieman välimatkaamme umpeen. Allu selitti myös, että hoitajien toimiin kuului myös karsinan siivous - tänään tosin sain hänen mukaansa poikkeustilanteen, sillä olin vasta ensimmäistä kertaa tutustumassa talliin. Lisäksi hän kertoi varusteiden putsaamisesta ja ruoka- sekä juomakupin putsaamisesta. Nämä tosin olivat minulle melko itsestään selviä asioita, etenkin varusteiden putsaus. - Tässä oikealla on satulahuone, josta löytyy kaikkien hevosten tavarat. Kaikki tavarat on nimetty, joten löydät varmasti Alpon kamat sieltä, Allu selitti innoissaan. Nainen kääntyi sitten vasempaan ja avasi satulahuonetta vastapäätä olevan oven. - Täältä taas löytyy sitten taas teidän hoitajien lokerot. Tässä on sinun. Tänne voit laittaa kaikki tavarasi säilöön - jos haluat, Allu kertoi. - Tämäpä onkin hyvä. Ei tarvitse enää pitää autoa ratsastusvarusteiden säilytyspaikkana, sanoin nauraen. - Tuntuu että se on jokaisen hevosharrastajan ongelma, Allukin naurahti. Minun autoni ainakin tosiaan oli melkoinen hevosvarusteiden säilytyspaikka - tästä sain kuulla valituksia sekä mieheltäni, vanhemmiltani että ystäviltäni. Allu esitteli minulle vielä pikaisesti heinäladon ja yksityistenpuolen - tosin sinne minulla ei juuri asiaa ollutkaan. Tämän jälkeen käännyimme takaisin kohti ulko-ovea. Ulos päästyämme lähdimme suoraan kävelemään kohti tarhoja. Samalla Allu kertoi minulle kentästä ja maneesista. Kentänpohja kuulemman oli hyvä kesät talvet ja sitä voi käyttää, jos maneesissa jotain ohjelmaa meneillään olisi. Maneesia sai käyttää myös ratsastuskoulun tuntien ulkopuolella. - Alpo tarhaa Vallun kanssa ensimmäisessä tarhassa. Alpo antaa kyllä tosi nätisti tarhasta kiinni eikä sen kanssa ole mitään ongelmaa. Vallukaan harvemmin yrittää tarhasta ulos tulla, Allu kertoi kävellessämme kohti tarhaa, jossa seisoi selkeästi Allu - kimo isohko hevonen. Allu ojensi minulle Alpon riimun ja kävelimme yhdessä sisälle tarhaan. Alpo katseli minua kävellessäni sitä kohti, muttei lähtenyt kuitenkaan mihinkään karkuteille. Silitin ruunan lihaksikasta kaulaa ja pujotin sitten riimun sen päähän. Allu avasi meille portin ja kävelimme ruunan kanssa ulos tarhasta. Odotin sen aikaa että Allu sai tarhan portin takaisin kiinni ja lähdimme sitten yhteistuumin kohti tallia. Samalla Allu muistutti, että Alpolla on vetopaniikki, joten sitä ei saanut kiinnittää. Allu näytti minulle vielä Alpon karsinan, jonne ruunan laitoin. Nappasin sen riimun pois sen päästä ja aloin sitten ottamaan sen sadeloimea pois. Tänään oli aamupäivällä hieman satanut vettä, joten sen takia ruunalla oli loimi päällänsä. - Mä luulen että sä pärjäät nyt? Mun pitää mennä hoitamaan hieman asioita. Sulla on mun puhelinnumero, niin soita jos jotain kysyttävää tulee? Allu sanoi minulle karsinan ovelta. - Juu. Eiköhän me pärjätä, sanoin sitten hymyillen ja keskityin taas ruunan loimen avaamiseen. Kun vetäisin loimen pois ruunan päältä, asetin sen Alpon karsinan loimitelineeseen roikkumaan. Suljin hetkeksi karsinanoven, kun lähdin tarpomaan kohti satulahuonetta. Tänään tutustuisimme ruunan kanssa toisiimme harjaushetken lomassa. Alpo käyttäytyi todella nätisti karsinassaan. Se seisoi tyytyväisenä pääalhaalla, alahuuli velttona. Välillä ruuna hieman heräsi kauneusuniltaan, jos ulkoa kuului hevosen hirnuntaa tai muuta meteliä. Huomasin samantien että Alpo nautti suunnattomasti rapsutuksista, etenkin harjan tyvestä. Tällöin se alkoi taivuttamaan päätänsä eteenpäin ja nosti ylähuultaan. Ruuna nosti myös kavionsa tosi nätisti, eikä niiden kanssa ollut mitään ongelmaa. Alpo jaksoi myös pitää niitä ylhäällä pidemmän aikaa, eikä yrittänyt riuhtoa niitä alas. Samalla selvitin myös ruunan harjan ja hännän, jotka olivat kyllä melkoisen siistissä kunnossa. Selkeästi ratsastuskoulun tuntilaisetkin pitivät hyvää huolta hevosen huolellisesta harjauksesta. Alpon harjaamisessa vierähtikin melkoinen aika - kun kello näytti jo lähemmäs neljää. Nappasin ruunan loimen telineeltä ja puin sen Alpon päälle. Tämän jälkeen nappasin sen riimun karsinan ovesta ja asetin sen ruunan päähän. Alpo koitti vähän nostaa päätänsä ylemmäs, mutta onnekseni olin jo tottunut tälläisiin tilanteisiin - joten riimun pukeminen ei ollut kovin hankalaa, vaikka ruuna selkeästi sitä koitti tilanteesta tehdä. Avasin Alpon karsinan oven kokonaan ja kävelytin ruunan takaisin tarhaan. Vallu katseli sivummalta kun avasin portin ja suljin sen - joten selkeästi sillä ei ollut viettiä lähteä livohkaan. Nappasin riimun ruunan päästä ja taputin vielä sen kaulaa, ennenkuin kumarruin aidan alitse. Tekstasin vielä autoon kävellessäni Allulle, että Alpo oli ollut oikein kiltti eikä mikään ollut tuottanut ongelmia. Hymyssä suin lähdin ajelemaan kohti kotia. Tämä oli ollut oikein onnistunut ensimmäinen tallipäivä uuden hevosystävän kanssa.
|
|
heta
Menossa mukana
Posts: 42
|
Post by heta on Apr 3, 2017 18:42:42 GMT 2
Koska miks ei ? Kello näytti vasta kahtatoista, kun ajelin jälleen tallia kohti. Minulla oli tänään vapaapäivä koulu- ja työtehtävistä. Koska Jimi oli aamulla jo lähtenyt töihin ja pääsisi vasta kolmen aikaan, päätin lähteä jälleen tallille. Parkkeerasin autoni tallin pihaan samaan paikkaan kuin viime kerrallakin. Nousin autostani ja lähdin lompsimaan kohti tallia kumisaappaat jalassani - ne olivat todella tälläisten kevät ilmojen pelastus. Nappasin talikon ja kottikärryt mukaani, jonka jälkeen lähdin kohti Alpon karsinaa. Ruuna oli selkeästi siisti karsinassaan. Sen tuotokset olivat siistissä kasassa karsinan reunassa, joten karsinan siivoaminen ei ollut kovin ongelmallista - eikä se kestänytkään kauaa. Yrmy aikanaan oli varsinainen sottapytty ja sen karsinasta jätökset olivat ihan hujan hajan. Alpon karsinan siivottuani lähdin kottikärryjen kanssa tarpomaan kohti lantalaa, johon jätökset heitin. Kottikärryt ja talikon laitoin takaisin omille paikoillensa. Samalla karsinaa siivotessani havaitsin, että ruunan ruokakippo ja juoma-automaatti olivat jo melkoisen ruokottomassa kunnossa. Nappasin siis mukaani vesiämpärin ja tiskiharjan, jonka jälkeen astelin takaisin ruunan karsinaan jynssäämään kippoja puhtaaksi. Siinä meni oma aikansa, sillä osa ruoasta oli jo pinttynyt ruokakipon pintaan. Loppujen lopuksi ne näyttivät jo edes hieman puhtaammilta, joten totesin onnistuneeni tehtävässä. Minulle karsinan siisteyden ylläpitäminen ei ollut mikään uusi juttu. Usein Yrmynkin karsinan siivosin hyvää hyvyyttäni, sillä hevosen kanssa sain kuitenkin ilmaiseksi puuhailla - joten tahdoin asian jotenkin sen omistajalle aina hyvittää. Alpon karsinan siistittyäni, lähdin hakemaan ruunaa tarhasta. Tänään minulla ei liikutusmahdollisuutta sille ollut, sillä maanantaisin tallilla pidettiin tunteja. En muutenkaan tosin olisi vielä hypännyt ruunan selkään, sillä kuten aiemmin pohdinkin - tykkäsin ensin tutustua uuteen hevoseen maasta käsin. Vaikka Alpo tuntuikin todella kiltiltä ja mukavalta - käytännössähän sellainen sen pitäisi ollakin, kun ratsastuskoulun hevosesta on kyse. Alpo seisoi Vallun vieressä tarhassaan ja molemmat hevoset katsoivat minua korvat eteenpäin suuntautuneina. Nappasin Alpon tummansinisen riimun ja narun, jonka jälkeen avasin tarhan alimmaisen lankun ja sähkölangan. Kävelin hevosten luokse ja ne molemmat alkoivat nuuhkimaan minua - selkeästi herkkujen toivossa. Sujautin riimun Alpon päähän ja lähdin taluttamaan sitä kohti porttia - Vallu jäi seisomaan tyytyväisen oloisena tarhaansa. Suljin portin jälkeemme ja lähdin taluttamaan kimoa ruunaa kohti tallia. Samalla vastaani käveli aikalailla minun ikäiseni tyttö, punertavilla hiuksilla varustettuina, hymy huulillansa. - Heippa! Sä taidatkin olla uusi täällä? tyttö kysyi hymyillen. Pysäytin Alpon hetkeksi. - Juu olen. Mä olen Heta, sanoin hymyillen. - Miina. Sä oot Alpoa alkanut hoitamaan? Mä hoidan tota Velmua ja sitten mulla on lisäksi oma projektivarsa täällä, Miina sanoi pirteän oloisesti. Rupattelimme vielä hetken niitä näitä. Kerroin, että minut oli otettu todella hyvin vastaan talliin ja ilmapiiri tuntui mukavalta. Miina kertoi, että oli ollut tallilla viime elokuusta lähtien. Pian kuitenkin Alpon keskittyminen alkoi herpaantua - ruunalle ilmeisesti pitkään paikallaan seisominen ulkosalla ei ollut mitään mukavaa puuhaa. - Me taidetaan nyt mennä tästä sisälle, ennenkuin tää herra saa hepulin, sanoin Miinalle nauraen. Miina jatkoi matkaansa kohti tarhoja ja minä astelin Alpo vierelläni tallia kohti. Haettuani Alpon harjapakin, aloin harjailemaan ruunaa läpikotaisin sen karsinassa. Tunnustelin sen jalat läpi - mahdollisten nesteiden kerääntymisten vuoksi, mutta ruunan jalat olivat täysin kuivat, joka tietenkin oli hyvä juttu. Alpo malttoi jälleen seisoa rauhallisesti paikallaan, alahuuli lattiaa kohti riippuen. Ruuna selkeästi nautti saamastaan huomiosta täysin rinnoin. Harjasin ensin Alpon huolellisesti, jonka jälkeen putsasin sen kaviot ja aloin selvittämään sen jouhia - ne olivat kyllä pysyneet melko siisteinä eilisestä. Harjaushetkemme päätteeksi, hieroin hieman ruunan kaulaa ja selkää. Pari vuotta sitten olin saanut hevosten 'pikaperehdytyksen' Yrmyn silloiselta hierojalta - enhän mä nyt ihan ammattilainen, mutta isoimmat jumit osasin aukaista. Alpolla suurempia kireyksiä ei kuitenkaan tuntunut. Lopuksi vielä venyttelin sen kaikki jalat läpi - tämänkin ruuna antoi tehdä ilman mitään ongelmia. Olin todenteolla löytänyt itselleni mahtavan uuden hevosystävän - ainakin tähän mennessä Alpo tuntui aivan ihanalta tapaukselta, enkä uskonut sen muuttuvan. Toki enhän osannut sanoa yhtään millainen ruuna olisi ratsastaa, mutta sen nettisivuilla olevan esittelyn perusteella melko mukavanoloinen. Lisäksi ruunan kapasiteetti toi ratsastukseen varmasti lisää mielekkyyttä - tämän hevosen kanssa nimittäin kapasiteetti ei varmastikaan tulisi vastaan. Kun Alpo oli täysin siistitty ja olin saanut siivottua sen tekemän kakkakasan siivottua sen karsinasta, lähdin viemään ruunaa takaisin ulos. Ilma oli jo parempi - pilvet olivat väistyneet ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Tämä oli hyvä päivä.
|
|
heta
Menossa mukana
Posts: 42
|
Post by heta on Apr 5, 2017 13:31:45 GMT 2
5.4.2017 Kävimme Alpon kanssa tekemässä maastakäsin työskentelyä maneesista käsin. Teimme mm. väistämis-, peruutus- ja seuraamisharjoituksia. Alpo oli super kiva ja teki kaikki tehtävät hyvin. Lopuksi vähän juoksuttelin ruunaa liinassa, jotta näin hieman sen liikettä. Alpo oli kovin innoissaan ja muutamaan kertaan sen takapääkin lensi kohti maneesin kattoa. Loppuun tehtiin muutamat venyttelyliikkeet herkkujen avulla, mm. pään taivutus sivulle sekä alas. Loppuun Alpolle paljon kehuja ja kunnon harjaushetki karsinassa. Otin Alposta muutaman kuvankin tarhasta, tässä yksi niistä. / huh. en ole piirtänyt sitten peruskoulun ja se todellakin näkyy. lisäksi koneella, ilman piirtopöytää piirtäminen ei ole ehkä se mun juttu.
|
|
heta
Menossa mukana
Posts: 42
|
Post by heta on Apr 9, 2017 19:51:57 GMT 2
9.4.2017 Sunnuntai
Vilkaisin kännykkäni kelloa - 11:23. Olin saanut juuri siivottua Alpon karsinan. Ruuna oli edelleen yhtä siisti kuin edeltävinäkin kertoina, joten karsinan siivouksessa ei järin kauaa aikaa mennyt. Olin mietiskellyt jo pidemmän aikaa mitä ruunan kanssa tänään tekisin. Ajatuksenani oli kuitenkin nyt kiivetä Alpon selkään ja käydä hieman jumppailemassa sitä maneesissa. Olin torstaina käynyt Alpon selässä ensimmäistä kertaa ja ruuna oli ollut kaiken kaikkiaan oikein ihana ratsastaa. Lähdin kuskaamaan kottikärryjä kohti lantalaa, jonka jälkeen ajattelin käydä hakemassa ruunan tarhasta ja alkaa laittamaan sitä kuntoon.
Sain jälleen Alpon ongelmitta tarhasta, Vallu on ihanteellinen tarhauskaveri - ainakin näin minun näkökulmastani, sillä sillä ei ole aikomustakaan lähteä kaverin perään pois tarhasta. Olin hakenut jo Alpon harjapakin sekä suitset odottamaan ruunan karsinan eteen. Nappasin pölyharjan sen tummansinisestä harjapakista ja aloin harjailemaan ruunaa pitkin vedon. Alpo oli aika puhdas, ainoastaan jaloissa oli hieman likaa. Perusteellisen harjauksen jälkeen, otin vielä Alpon kaviot - jotka se nosti edelleen yhtä nätisti. Kaviot putsattuani, nappasin pintelit käsiini ja käärin ne ruunan kaikkiin jalkoihin. Tämän jälkeen suljin hetkeksi ruunan karsinan oven ja lähdin kävelemään kohti lokerikkoani, sillä minun piti hakea sieltä vielä kypäräni ja hanskani. Ratsastussaappat olin jo vaihtanut jalkoihini. Samalla reissulla kävin hakemassa myös satulahuoneesta Alpon koulusatulan.
Vaikka Alpo oli melko korkea - enkä itse ollut mistään pisimmästä päästä - sain satulan ruunan selkään jo melko vaivatta. Alpo antoi minun kiristää satulavyön, eikä sen ilmekään värähtänyt. Vaikka ruunassa oli joitakin samoja piirteitä kuin Yrmyssä, oli Alpo huomattavasti rauhallisempi satulan laitossa. Yrmy nimittäin saattoi latoa ihan häikäilemättä takajaloillaan taaksepäin ja se oli aina pakko laittaa käytävällä kuntoon, muuten karsinan seinät saisivat kyytiä. Nappasin Alpon suitset karsinan ovesta ja hetken niiden kuolaimia lämmiteltyäni, laitoin ne Alpon päähän. Olin havainnut viime kerralla Alpoa kuntoon laittaessani, että sillä oli lievästi ärsyttävänä tapana nostaa päätä suitsien laitossa. Kun itsellä ei ollut pituutta kovin paljoa, oli suitsien laitto hieman haastavaa. Onneksi Alpo luovutti yrittämisensä melko nopeasti, eikä pitänyt päätänsä katossa ihan kokoaikaa - olin minä ajoittain tietyille hevosille joutunut suitset laittamaan penkin päältäkin, kun ei pituus meinannut riittää. Kun suitset olivat ruunan päässä ja olimme valmiit, lähdin taluttamaan sitä kohti maneesia.
Olin hypännyt vaivattomasti Alpon selkään maneesissa olevalta jakkaralta ja alkukäyntien jälkeen aloin keräillä ohjia käsiini. Alpo hakeutui heti kevyelle tuntumalle - tosin hieman matalampaan muotoon, joka Alpolla ilmeisemmin oli ajoittain tapana. Aloin taivuttelemaan ruunaa isoilla ympyröillä ja yritin saada sitä hieman ryhdikkäämmäksi. Alpo tuntui yllättäen heti alusta herkältä pohkeelle ja sain ratsastettua sen melko mukavaksi heti alkuun. Kun ruuna alkoi rentoutumaan käynnissä ja kantamaan itseään paremmin, pyysin sitä kevyesti pohkeella raviin - Alpo reagoi tähän heti ja lähti tahdikkaaseen raviin. Taivuttelin ruunaa myös kevyessä ravissa isoilla ympyröillä ja tein reilusti suunnanvaihtoja. Onnekseni olimme maneesissa ainoat, joten sain rauhassa ratsastaa Alpoa hieman 'humalaisella' meiningillä - ilman että tarvitsi väistellä ketään.
Taputin Alpoa kaulalle antaessani sille pitkät ohjat. Ruuna oli ollut todella miellyttävä ratsastaa. Laukassa heppa oli innoissaan ja vauhdikkaan oloinen, mutta pysyi kuitenkin hyvin avuillani. Olin tehnyt lähinnä pitkiä taivutuksia - paljon ympyröitä, ulospäin taivutuksia ja muutamat avo- sekä sulkutaivutukset. Alpo pärski tyytyväisenä ja venytti päätänsä alaspäin. Taputtin ruunaa vielä kaulalle - ja hymyilin. Olin niin onnellinen, että olin löytänyt hoidettavakseni tälläisen kultakimpaleen. Ruuna tuntui vaan niin ihanalta ratsastaa - varsinkin kun homman sai todella toimimaan. Se kuunteli pienimpiäkin apuja, oli innokkaana töissä ja teki kaikkensa miellyttääkseen - vaikka ajoittain vauhtia olikin hieman liikaa, ei Alpo lähtenyt käsistä. Sellaisista hevosista minä pidän.
Loppukäyntien jälkeen vein Alpon takaisin talliin. Saatuani Alpolta varusteet pois, tein melkein jo perinteeksi muodostuneet venyttelyt ennen kuin vein ruunan takaisin ulos. Kello näytti jo puoli kahta, mutta minulla ei ollut mikään kiire kotiin. Päätin putsata ajankulukseni Alpon varusteita - tällä kertaa päätin putsata äsköttäin käyttämäni varusteet. Estesatulan sekä kanget jätin toiselle kerralle, sillä ne näyttivät melko siisteiltä. Irrotin satulahuovan koulusatulasta ja harjasin sen irtokarvoista - tummansinisessä näkyi melko hyvin valkoiset karvat, mutta onnekseni sain ne melko hyvin harjattua pois. Pintelit käärin siististi paikoillensa ja suitset sekä satulan putsasin huolellisesti satulasaippualla. Harjojen putsaamisen päätin suosiolla jättää myöhemmälle, sillä nyt tuntui kaikilla hevosilla olevan pahin karvanlähtö - joten jos putsaisin harjat nyt, olisivat ne jo seuraavalla harjauskerralla samannäköiset.
Vilkaisin kelloani jälleen, kun olin saanut tavarat siististi ja puhtaina paikalleen - 14:33 sekä yksi viesti Jimiltä. Avasin viestiketjumme ja luin Jimin lähettämän viestin; 'Kuin kauan sulla menee vielä tallilla?' Naurahdin hieman. Jimi tiesi, että minulla saattoi mennä kokopäiväkin tallilla. Vastasin pikaisesti, että olin lähdössä piakkoin. Samalla kuulin satulahuoneen oven käyvn ja näin Allun astuvan sisään. - Ai heippa. Sä oletkin täällä, Allu sanoi hymyillen. - Kävitkö ratsastamassa? - Jep. Alpo oli ihan super hyvä jälleen. Putsasin kans noita varusteita vähän - niissä olikin vähän enemmän hommaa mitä odotin, vastasin Allulle ja laitoin samalla puhelimeni ratsastuhousujeni takataskuun. - Uskon. Alpollakin on tavaraa kertynyt, jos ne kaikki meinaa putsata niin siinä tosiaan saa menemään aikaa, Allu sanoi. Juttelimme hetkisen niitä näitä, esimerkiksi valmennusryhmästä. Kerroin, että Paula oli laittanut minulle viestiä ja että olin samaa mieltä hänen kanssaan kisakauden aloittamisesta helpohkolta tasolta. Juttutuokiomme venyi hieman pidemmäksi ja sain 20 minuutin päästä uuden viestin puhelimeeni, jossa Jimi ihmetteli missä vielä viivyin. Minulla oli pahana tapana jäädä aina suustani kiinni ja ajantaju hävisi sillä samalla sekunnilla. Lopulta Allu pääsi jatkamaan hommiaan ja minä kohti kotiani.
|
|
heta
Menossa mukana
Posts: 42
|
Post by heta on May 20, 2017 11:07:03 GMT 2
20.5.2017 Lauantai
- Alpoo! Huusin tarhan nurkassa Vallun vieressä seisovaa ruunaa. Molemmat hevoset käänsivät katseensa minua kohti, avatessani tarhan portteja. Pian kaksikosta muutamaa senttiä suurempi ruuna lähti kävelemään minua kohti. - Hieno poika. Tule tänne vain, sanoin ja odottelin portin edessä, kun Alpo laahusti minua kohti. Pian ruuna oli kohdallani ja silitin sen päätä kiitokseksi siitä, että se oli tullut minua vastaan. Pujotin riimun ruunan päähän ja talutin sen ulos tarhasta. Alpo vaikutti pirteältä ja se katseli korvat hörössä ympärilleen. Suljin tarhan portin, jotta Vallu ei pääsisi livahtamaan omille teillensä. Ilma oli hieno - aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja asteitakin oli jo yli 15. Kesä tulee pikkuhiljaa - onneksi. Tänään olin päättänyt ehdottomasti ratsastaa kentällä, sillä tulihan nämä hienot ilmat hyödyntää ja ratsastaa ulkona. Talutin ruunan perässäni talliin ja sitä kautta sen omaan karsinaan. Karsinan olin jo siistinyt ennen Alpon hakemista tarhasta, joten se homma oli jo hoidettu. Päästin Alpon irti karsinassaan ja nappasin sitten karsinan ulkopuolelle tuomastani harjapakista pölyharjan käteeni. Alpo ei ollut kovin likainen, joten suurimmat hiekanjyvät saisi varmasti hyvin pois pölärillä.
Harjatessani Alpoa, sain idean ja päätin ratsastaa tänään kangilla. Kertakaan en ollut niitä sen kanssa vielä kokeillut ja muutamaan kuukauteen en ollut kankisuitsilla millään hevosella edes ratsastanut. Nappasin Alpon kankisuitset sekä koulusatulan mukaani ja lähdin talsimaan takaisin tallin puolelle. Olin käärinyt Alpolle joka jalkaan myös pintelit - joten tänään näyttäisimme ehdottomasti kouluratsukolta. Laitoin hetkeksi suitset karsinan oven ulkopuolelle roikkumaan ja astelin satulan kanssa karsinan puolelle. Asetin satulan ruunan selkään ja suoristin huolellisesti tummansinisen satulahuovan. Alpo seisoi paikallaan nätisti ja rapsutin sitä hieman harjanjuuresta kiitokseksi. Kiristin satulavyön siten, että se pysyisi ruunan selässä ja nappasin sitten suitset karsinan ulkopuolelta. Alpo otti kuolaimet suuhun nätisti, eikä tällä kertaa nostanut päätänsäkään kovin ylös - eli minun ei tarvinnut varpustella. Kiinnitin suitsien remmit vielä sopivalle kireydelle, jonka jälkeen avasin karsinan oven kokonaan auki ja kävelin ulos tallista Alpo perässäni.
Talutin ruunan kentälle ja suljin portin - ihan vain varmuuden vuoksi, jos sattuisinkin jostain syystä satulasta suistumaan. Tämän jälkeen kiristin vielä muutamalla reijällä satulavyötä ja hyppäsin sitten kentällä olevalta penkiltä satulaan. Tarkistin vielä jalustimien hyvän pituuden, jonka jälkeen lähdin pitkin ohjin kävelemään kenttää ympäri alkukäynneiksi.
Alkuverryttelin rennosti kaikissa askellajeissa, antaen ruunan venyttää eteen-alas. Alpo tuntui heti mukavan energiselta ja reagoi hyvin istuntaani. Noin 25 minuutin alkuverryttelyjen jälkeen annoin ruunan kävellä hetken aikaa vapaalla ohjalla. Lyhyiden välikäyntien jälkeen keräsin ohjat paremmin käsiini ja ratsastin Alpoa hieman korkeampaan muotoon. Alpo oli rennon oloinen koko kropastaan ja se taipui rehellisesti kumpaankin suuntaan. Tein muutamat avo- ja sulkutaivutukset käynnissä vielä vetreyttääkseni ruunaa. Tämän jälkeen pyysin Alpoa kevyesti pohkeella raviin, johon ruuna vastasi välittömästi. En voinut estää hymyä tulemasta huulilleni, sillä Alpo ei ollut vielä kertaakaan tuntunut allani näin hyvältä. Ruuna ravasi uraa pitkin tahdikasta ja kevyttä ravia, jossa minäkin pystyin istumaan hyvin alhaalla. Tein ravissa myös muutamia avo- ja sulkutaivutuksia, sekä vaihtelin suuntaa useampaan otteeseen. Alpo teki kaiken kuten pyysin, välillä ruuna tuntui tekevän jopa hieman liikaakin. Raviosuuden jälkeen siirryin laukkaan. Tehtyäni hetken laukkaa ympyröillä taivutellen hevosta, siirsin sen käyntiin. Tein muutamat vastalaukannostot käynnistä, jotka onnistuivat melko hyvin. Muutamaan kertaan Alpo meinasi nostaa oikeaa laukkaa, vaikka nimenomaan pyysin vastalaukkaa. Loppuun tein muutamat laukanvaihdotkin, jotka alkoivat olla varsin ilmavia ruunan innostuessa. - Vaude Heta. Sehän näyttää tosi kivalta, kentän laidalle ilmestynyt Allu sanoi hymyillen. Hänen vieressään seisoi myös Velmun hoitaja Miina. Hidastin laukasta ravin kautta käyntiin hetkeksi. - Tää tuntuu ihan mielettömältä. Hyvä että näyttääkin siltä, sanoin Allulle innoissani. Hetken vaihdoimme kuulumisia, ennenkuin Allu ja Miina lähtivät jatkaan hommiansa. Minä taas jatkoin vielä hetken työskentelyäni Alpon kanssa.
- Hieno poika. Sä olet ihan mieletön, taputin ruunaa sen hieman hikiselle kaulalle samalla antaen pitkän ohjan. Alpo venytti välittömästi päätänsä alas. Löysäsin muutamalla reijällä satulavyötä, kuten tapanani usein oli. Alpo pärski tyytyväisenä. Tämä hevonen oli vain niin upea - halusi aina miellyttää ja kun sen sai ratsastettua avuille Alpo teki ihan mitä vain. Pysäytin Alpon ja hyppäsin alas satulasta. Päätin kävellä loput loppukäynneistä maastakäsin. Löysäsin satulavyötä vielä lisää ja avasin suitsien remmit. Alpo mussutti tyytyväisenä kuolaintansa ja lähdimme kävelemään vieri vieressä ympäri kenttää.
Loppukäynnit käveltyämme, olin vienyt Alpon talliin ja riisunut siltä varusteet sekä harjannut ruunan läpikotaisin. Alpon jäädessä juomaan tyytyväisenä vettä vesiautomaatistaan, vein ruunan varusteet omille paikoillensa. Harjasin myös pikaisesti suurimmat irtokarvat sen satulahuovasta ja pyyhin suitset läpi, jottei niihin jäisi mitään suurempia likoja. Käärin siististi Alpon pintelit omalle paikallensa ja vein vielä omat kamppeeni lokerooni. Vaihdoin ratsastussaappat jaloistani tallilenkkareihini. Kypärän pois päästäni saatuani, laitoin hiukseni korkealle poninhännälle. Suljin lokeroni ja lähdin takaisin Alpon karsinalle. Nappasin riimun ja narun karsinan ovesta, jonka jälkeen puin sen ruunan päähän. Kävelimme sitten Alpon kanssa yhdessä ulos tallista kohti tarhaa, josta kantautuikin Vallun hirnunta. Ilmeisesti kaveria alkoi olla jo ikävä.
Päästäessäni Alpon takaisin tarhaan, kävi se samantien maahan ja piehtaroi hiekassa. Suljin tarhan portin ja jäin hetkeksi katsomaan pyörivää ruunaa. Olisiko tässä elämäni hevonen ?
|
|
|
Post by Paula Pellonmäki on May 24, 2017 19:52:43 GMT 2
20.05. Valmennusryhmän valmennusviikonloppu(estevalkka)Heta ja Alpo Katselin jo lauantain kouluvalmennuksessa teidän menoa hieman hämmästellen. Vaikka oletkin ratsastanut Alpolla vasta hyvin vähän aikaa, olet selvästi jo löytänyt ruunalle sopivan tavan vaikuttaa istunnan kautta enemmän. Tokikin tiedän työskentelyssä on vielä paljon hiottavaa, mutta näillä eväillä pääsee jo pitkälle. Lauantaina Alpo taisi olla vähän hidas pohkeelle ja muutenkin ehkä vähän unessa alkuun, mutta ratsastit sitä oikein hyvin ja sunnuntaina hevonen toimi mainiosti läpiratsastuksen jäljiltä. Tosin esteet innostuttivat sitä entisestään ja vauhtia tuli helposti jopa liikaa, mutta parempi näin. Alpon kiihtyvyys sai ehkä sinut vähän liikaa ottamaan sitä kiinni ja näin esimerkiksi kaarteissa jäitte helposti junnaamaan. Esteen jälkeen on hyvä aina tasapainottaa, mutta yritä jäädä sitten mahdollisimman vakaaksi ja anna tehtävä ruunalle. Kaarteissa ei tarvitse yhtään ratsastaa eteen, muttei ottaa kiinnikään, tärkeintä on varmistaa, että Alpo pysyy raiteillaan ja reitti on sujuva. Näin sinulle ei jää liikaa säädettävää ennen estettä, toki jos hevonen jää itse junnaamaan kaarteeseen niin sitten vain pohkeesta eteen, sujuvaa tasaista laukkaa esteelle. Hypyissä, varsinkin jos ne lähtevät kauempaa, muista olla köyristämättä selkää. Kaikin puolin tykkäsin kuitenkin ratsastuksestasi, oikein siistiä ja melko eleetöntä. Tästä vain lisää rutiinia ja tasaisuutta niin hyvä tulee! (laitan sulle vielä myöhemmin yksityisviestiä..) - Paula P.
|
|
|
Post by allu on Jun 8, 2017 14:13:49 GMT 2
11.06. Maastoestevalmennus - allun kommentti Heta ja Alpo - 50-70 cm
"Kontrolloi sitä!" Huusin Hetalle, jonka alla kimo ruuna ei tuntunut vaikuttavan enää lähellekään kiltiltä kuoropojalta - jota se oli vähintäänkin esittänyt toissapäivänä - Hetan sillä käväistessä tunnilla. Mutta eipä Alpo yleensäkään ollut maastossa. Olin jo pitkään spekuloinut, että nyt voisimme mennä yhdessä - Heta Alpolla ja minä Dellalla - kenttäkilpailuihin, joissa olin aikaisemmin vieraillut kaksin Alpon kanssa, mutta asia ei tainnutkaan olla aivan yhtä yksinkertainen, kuin olin aina kuvitellut. Nyt kun olimme maastossa - ilman rajoittavia aitoja - avoimella pellolla, jossa ainoita kiinteitä rajaa luovia kohteita olivat maastoesteet, ei Alpon rauhallisuudesta ollut ripaustakaan jäljellä. "Tee puolipidäte, istu lähemmäs, istu vaikka harjoituslaukkaan", neuvoin ja Heta teki työtäkäskettyä. Alpo hidasti vain hieman, mutta kokosi itseään huomattavan pieneen laukkaan. Heta teki vielä puolipidätteitä ja istui yhä syvemmälle, jolloin Alpon laukka lyheni entisestään. Melkein kuin se olisi laukannut pennin päällä, ei ainakaan kaukana siitä. "Vau", Heta henkäisi. "Tuollaista laukkaa se esittelee vain maastossa, se on vaan niin innokas. Nyt pidä se paketissa, äläkä päästä pitkäksi", vinkkasin antaen Hetan jatkaa itsekseen työskentelyä. "Okei, siirrytään sitten hyppäämään tätä pientä puuestettä", ilmoitin ja kerroin tarkemmat ohjeet kaikille. Maastoesteillä Alpo oli ollut aina musta hevonen. Se pärjäsi, jos ratsastaja sai pidettyä sen kontrollissa esteiden välillä. Nyt annoin tämän kortin Hetalle. Ratsukko teki pitkän kaarroksen - pidemmän mitä olin ajatellut. Sen aikana Heta ehti ottaa ruunaa aika rajustikin kiinni, melkein jopa niin, että Alpon laukka hiipui kokonaan. Esteelle tullessa Heta oli ihan hiljaa, mutta piti Alpon samalla paketissa eleettömästi, odottaen oikeaa tilaisuutta. Lopulta ratsukko saavutti hyvin pienen, juuri ja juuri maasta erottuvan tukin, jonka ruuna hyppäsi lähes paikaltaan. Ratsukko jatkoi esteen jälkeen hyvin hallitusti matkaa uudelle ympyrälle. "Sepäs oli hallittua menoa. Luulisi teidän olleen kouluradalla. Hyvä että sait siihen kontrollin, mutta nyt kun ollaan täällä isojen, kiinteiden esteiden kanssa, luulenpa että tarvitsette vähän enemmän vauhtiakin", kommentoin. Hyppy oli onnistunut, mutta vain koska kyseessä oli ollut tustin 40 cm korkeudelta ylitettävä este. Pienen tauon jälkeen jatkoimme vesiesteellä. Siellä pyysin jälleen Hetaa ottamaan laukkaa takaisin, joka onnistui nyt jo huomattavasti helpommin. Hän oli saanut Alpoon jonkinlaista tuntumaa, mutta riittikö vauhti korkeammille esteille? "Hypätään lopuksi kertaallee tuo mökkieste tuolla", tokaisin, kun kaikki olivat laukanneet vedessä muutamaan otteeseen. "Kaikki jotka siis vain haluavat ja ovat valmiita hieman korkeammalle, este on noin 70 cm korkuinen", lisäsin vielä. "Luuletko että me olemme valmiita?" Heta kysyi. "Kyllä te olette. Annat laukan vaan sujua, istut hiljaa ja annat Alpon hoitaa tehtävän", neuvoin Hetaa. Alpon laukka oli vieläkin melko hidas. Heta selvästi pidätteli sitä hieman. Ymmärsin kyllä miksi, sillä Alpon päästessä pitkäksi ei vauhtiin ollut enää mitään kontrollia, mutta tälle esteelle vauhtia oli saatava hieman enemmän. "Heta tee uusi pieni ympyrä. Älä pidättele sitä, mutta istu melko lähellä niin ettei se pääse pitkäksi!" Heta käänsi ruunan ympyrälle ja Alpo pidensi hieman askeltaan, mutta vain hieman. Ratsukko ylitti esteen tasapainoisesti, joskin sen jälkeen Alpo lähti hieman lapasesta innostuessaan jälleen. "Se oli tosi hyvä! Koska tässä oli vain yksittäinen este, saa Alpo lähteä hieman pidemmässä laukassa esteen jälkeen. Jos tässä ei olisi, tulisi sinun päästä nopeammin lähelle hevosta, jotta se pysyy kontrollissa. Mutta oikein hyvä, teidän on hyvä jatkaa tästä Paulan valkkuun", hymyilin rohkaisevasti, sillä olihan tämä ensikerraksi Alpolla oikein mainio suoritus. - Allu
|
|
heta
Menossa mukana
Posts: 42
|
Post by heta on Jul 31, 2017 20:12:32 GMT 2
30.7.2017
- Hei poika! Tervehdin Alpoa sujahtaessani aidan alitse laitumelle. Ruuna käveli minua kohti huiskien samalla hännällään ympärillä pörrääviä kärpäsiä ja paarmoja. Heinäkuu oli mielestäni pahinta aikaa etenkin paarmojen kohdalla. Ruunan kävellessä haistelemaan taskujani, taputin sitä kaulalle ja laitoin riimun sen siroon päähän. Tänään ajattelin mennä maastoon käppäilemään hienon ilman kunniaksi.
Alpo oli kerännyt kesän aikana laitumella hieman massaa, joka ei sinänsä ollut ollenkaan huono juttu - eikä Alpo suinkaan ollut lihavannäköinen. Ruuna käveli perässäni tyytyväisen oloisena kohti tallia, eikä sitä näyttänyt haittaavan töihin lähtö ollenkaan. Muutama paarma pörräsi vielä ympärillämme, mutta selkeästi niitä kiinnosti enemmän useammat hevoset kuin pelkästään Alpo. Tallin pihaan kävellessämme, näin Allun jälleen työntouhussa. Hiisivuorella oli heinäkuun ajan ollut aikamoista remppaa, jonka vuoksi Allua näkyi tallilla lähes ympärivuorokauden remppaamassa milloin mitäkin. Milloinkohan hän edes nukkui ? - Moi Allu! Huudahdin tallin seinän kimpussa häsäävälle naiselle, joka käänsi päänsä minua kohti. - Ai moikka. En kuullutkaan teitä, Allu vastasi hymyillen ja pyyhki kädellään hikeä otsaltaan. Minä kävelin Alpo perässäni sisälle talliin, sillä siellä oli huomattavasti viileämpää kuin ulkona, eivätkä ötökätkään viihtyneet siellä. Kaarsin Alpon karsinaan ja päästin sen siellä irti. Ruuna alkoi samantien kiertämään karsinaa selkeästi etsien piehtaroimispaikkaa. Pian se menikin makuulleen ja pyöri vimmatusti ympäri karsinaa. Huokaisin syvään ja olin tyytyväinen etten ollut kerennyt vielä harjaamaan sitä. Jätin Alpon piehtaroimaan karsinaan ja lähdin kävelemään kohti satulahuonetta.
Harjattuani Alpon perusteellisesti korvista kavoihin, lähdin käymään vielä lokerikoilla hakemassa uudet ratsastussaapaani, jotka olin tallille tullesani tuonut. Vanhat Jodhpur-Chapsi-yhdistelmäni olivat alkaneet näyttää siltä, että ne tarvitsivat seuraajan. Tämän takia olin lampsinut heti ensimmäisenä palkkapäivänäni lähimpään hevostarvikeliikkeeseen ja ostanut sieltä mustat saappaat. Ja koska kuka hevosihminen voi lähteä hevoskaupasta ilman 'turhia' ostoksia, ostin myös uudet ratsastushousut alennusmyynneistä. Lisäksi mukaan lähti uudet ratsastushanskat, sillä vanhat alkoivat vedellä viimeisiään. Vedettyäni saappaat jalkoihini ja kypärän päähäni, nappasin vielä satulahuoneesta Alpon satulan sekä suitset ja lähdin lampsimaan takaisin karsinan luokse. Onnekseni Alpo ei ollut päättänyt piehtaroida uutta kertaa, vaan ruuna oli seissyt karsinassa kauniisti paikallaan. Asetin Alpon mustat remonttisuitset karsinan ulkopuolella olevaan suitsitelineeseen. Maastoon olin päättänyt ottaa Alpon estesatulan - varmuuden vuoksi otin mukaan vielä martingaalin, sillä Alpo saattoi ajoittain olla maastossa hieman liiankin energinen. Asetin ensin tummansinisen flättärihuovan Alpon selkään, jonka jälkeen laitoin mustan satulan lampaankarvan kerä ruunan ylle. Alpo seisoi paikallaan hievahtamatta ja taputin sitä siitä kiitokseksi.
- Onko sulla puhelin mukana? Allu varmisti tallin pihalla hypättyäni Alpon selkään. - Juu löytyy ja akkuakin on, vastasin hymyillen - ihanaa, että tallinomistaja huolehtii. - Kuin pitkän lenkin aattelitte käydä? Allu vielä jatkoi. - About tunnin varmaan. Jos menee kovin yli niin sitten saat huolestua, sanoin naurahtaen. Allu toivotteli meille vielä hyvää maastoreissua, jonka jälkeen hän jatkoi omien puuhiensa parissa. Minä ohjasin Alpon kohti maastoja.
Olin kaavaillut rauhallista maastoreissua - paljon käyntiä ja pätkiä ravia. Se tuntui parhaimmalta vaihtoehdolta, kun olimme Alpon kanssa ensimmäistä kertaa kaksin maastossa. Käveltyämme Alpon kanssa noin 15 minuuttia, saavuimme metsätielle. Alpo oli kävellyt rauhallisesti eteenpäin, eikä se enteillyt minkäänsortin pelleilyjä. Keräsin ohjia hieman paremmin käsiini ja kannustin Alpon kevyesti raviin. Käskystäni ruuna lähti välittömästi lennokkaaseen tahdikkaaseen raviin. Alpo selkeästi olisi halunnut mennä kovempaa, mutta jäi kuuntelemaan minua hyvin.
Tämä oli mielestäni hevostelussa parasta - ihana ilma, luonto ja mahtava hevonen allani.
|
|
heta
Menossa mukana
Posts: 42
|
Post by heta on Sept 29, 2017 13:08:33 GMT 2
29.9.2017
Taputin reippaasti kimoa hevostani sen hikiselle kaulalle. Alpo oli ollut ihan mahtava. Pitkästä aikaa se oli liikkunut tasaisesti kohti ohjaani, lähtenyt hyvin pohkeestani eteen ja pysynyt tasaisena kuolaimelle koko ratsastuksen ajan. Koska hevonen oli tuntunut allani niin hyvältä, olin tehnyt hieman vaativimpiakin asioita - sulku- sekä avotaivutuksia käynnissä että ravissa, laukanvaihtoja ja myös erittäin alkeellisesti yrittänyt onnistua muutamissa laukkaväistöissä. Alpo pärskähti ja ravisteli päätänsä, päästäessäni ohjat liukumaan pitkiksi sormieni välistä. Kello näytti jo lähemmäs kahdeksaa, joten saisin heittää ruunan sisälle samantien ratsastuksen jälkeen. Todennäköisesti jäisin auttamaan Alluakin tallin yökuntoon laitossa, sillä minulla ei ollut mikään kiire kotiini - pitkästä aikaa tosissani viihdyin tallilla. En tiedä mikä vaihe elämässäni oli ollut parisen kuukautta, sillä jostain syystä tallilla käyminen oli jäänyt harvemmaksi ja käynnit olivat olleet melko pikaisia. Nyt kuitenkin motivaationi oli katossa, enkä malttanut odottaa seuraavaa tallikertaa. Tämän päiväisen onnistumisen jälkeen paloin myös halusta tunneille, valmennuksiin ja kilpailuihin!
Pysäytin Alpon maneesin keskelle ja hyppäsin alas. Ruuna katsoi suuntaani - selkeästi anoen herkkuja, joita minulla ei Alpon ikäväksi mukana ollut. Löysäsin satulavyötä muutamalla reiällä ja nostin jalustimet ylös, jotteivat ne jäisi roikkumaan ja potkimaan Alpon kylkiä. Nappasin ohjat ruunan kaulalta ja lähdin kävelemään vielä muutamaan kertaan maneesia ympäri. Nappasin vielä kevyt untuvatakkini mukaan maneesissa olevan estetolpan päältä - tähän aikaan vuodesta oli jo oikeasti niin kylmä, että minulla oli olla untuvatakkini mukana. Mitenköhän mahtaisin pukeutua talvella, kun lämpötilat olivat reilusti pakkasen puolella? Joutaisin pian varmasti pilkkihaalari-ostoksille, jos haluaisin säilyä hengissä.
Käveltyäni reilun 10 minuutin loppukäynnit, talutin ruunan pois maneesista ja sammutin valot - Uskoin ettei kukaan enää tähän aikaan tulisi ratsastamaan. Taivas oli jo pimentynyt ja ilma viileentynyt entisestään. Yöpakkaset alkaisivat varmaan pian ilmaantua, kun päivisinkin ilma tuntui jo niin viileältä. Tallissa oli valo ja arvelin Allun olevan jo siellä valmistelemassa iltatallia. Avasin tallin oven ja talutin Alpon sisään, sulkien ovet takanani. - Millainen Alpo oli? Kuului Allun ääni käytävän toisesta päästä. - Ihan mahtava! Se ei ole pitkään aikaan ollut noin hyvä, selitin ja talutin Alpon sen karsinaan. Ruuna katseli toiveikkaana käytävälle ruoan toivossa. - Hyvä että teillä sujuu. Jäätkö auttamaan iltatallissa? Allu kysyi. - Jään. Mulla ei ole mikään kiire kotiin, sanoin hymyillen ja keskityin ottamaan suitsia Alpon päästä. Nappasin satulan samaan syssyyn ruunan selästä, sillä tiesin sen haluavan piehtaroimaan hikensä pois. Samantien kun olin karsinan ulkopuolella oli Alpo ja asettautunut maahan puhtaisiin kuivikkeisiin piehtaroimaan. Suljin karsinan oven ja jätin hoitohevoseni rauhassa nauttimaan hetkestään, samalla kun itse aloin raahamaan tavaroita satulahuoneeseen omille paikoilleen.
Hoidettuani sekä hevosen että omat varusteet siististi omille paikoilleen, käväisin vielä harjaamassa Alpon läpikotaisin sen karsinassa. Rapsuttelin Alpoa sen sään kohdalta sekä kaulalta. Ruuna nosti ylähuultaan tyytyväisenä rapsutuksista.
Kun meidän herkkä hetkemme alkoi olla ohitse, siirryin auttamaan Allua iltaheinien ja -rehujen jakamisessa hyvillä mielin. Kun hevoset oli saatu yöpuulle kello näytti jo yhdeksää ja minä lähdin huristelemaan kohti kotia. Motivaationi totta tosissaan oli katossa, sillä en malttanut odottaa seuraavaa tallipäivää.
|
|
heta
Menossa mukana
Posts: 42
|
Post by heta on Oct 23, 2017 21:43:13 GMT 2
22.10.2017
Hymyssä suin ajelin kohti tallia. Käänsin volyymiä autoni radioon ja aloin laulamaan sen tahtiin. Radiosta soi Robinin biisi Onnellinen. Mä tuntee voin sen Tää on kaunis päivä, Mä oon onnellinen.'
Ja voi että mulla oli hyvä fiilis. Me oltiin eilen jälleen Ratsastuskoulujen mestaruuksissa, tällä kertaa Yläkokon ratsastuskoululla. Vaikka kouluratsastusluokka ei ollutkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä Alpo oli käynyt hieman kierroksilla. Oltiin me silti sijalla 15 eli melkein puolivälissä. Esteluokka taas meni jälleen paremmin kuin hyvin ja sijoituttiin toisiksi! Alpo oli radalla ihan super, kuunteli minua täysin ja toimi kuten halusin. Esteradan jälkeen olin super onnellinen. Ruuna oli ollut kuin unelma, eikä rata olisi paljoa paremmin voinut mennä. Tänään olin suunnitellut palauttelevani Alpon rennosti eteen-alas eilisen rankasta päivästä johtuen. Pian näinkin Hiisivuoren tutun tallin siintämässä tien päässä ja hiljensin automaattisesti radiota pienemmälle.
Parkkeerattuani autoni tallin pihalle parkkiin, hyppäsin ylös kaarastani ja lähdin kävelemään kohti tallia edelleen iloinen hymy huulillani. - Heippa! huusin tervehdykseksi Allulle, jonka näin siivoilemassa hevosten karsinoita. - Moikka. Näyttää olevan edelleen hyvä fiilis eilisestä? Allu kysyi multa hymyillen ja keskeytti hetkeksi hommansa. - Todellakin! Hyvä että maltoin nukkua kun olin niin fiiliksissä, sanoin Allulle naurahtaen ja lähdin hakemaan kottikärryjä sekä talikkoa, jotta voisin siivota Alpon karsinan ensitöikseni. Kello näytti vasta hieman yli keskipäivän, joten minulla ei ollut kiire mihinkään.
Siivoamisessa vierähtikin hieman pidempi tovi, kun kertasimme Allun kanssa eilisiä ratojamme. Mieteimme mikä oli hyvää ja mitä voisin tehdä ensikerralla toisin. Sain paljon hyviä vinkkejä Allulta seuraavaa osakilpailua varten. Oli kerrassaan mahtavaa harrastaa ja kilpailla tälläisellä hevosella, jonka omistaja oli aidosti mukana hommassa ja halusi ratsukoidensa menestyvän. Se jos jokin oli mielestäni tärkeää tavoitteellisessa harrastamisessa, että hevosenkin omistaja on mukana hommassa ja tukemassa taustajoukoissa. Tämä mahdollisuus päästä kilpailemaan Alpolla on ollut myös aivan mahtava, sillä nykyään vaikeammin löytää kilpailtavia hevosia - joten hevosen usein tulisi olla oma, jos kilpailemaan oikeasti haluaa.
Palautettuani kottikärryt takaisin paikoilleen, lähdin hakemaan Alpoa tarhasta. Ruuna seisoikin tyytyväisenä tarhakaverinsa Vallun vieressä ja höristeli korviaan lähestyessäni tarhaa. - Tuleppa tänne poikaseni, huusin tarhan porttia avatessani. Hitaasti Alpo lähti kävelemään luokseni. Ruuna oli ihana tarhasta haettava, sillä se usein tuli luokse, eikä sitä tarvinnut jahdata puoltatoista tuntia, kuten esimerkiksi edellistä kisahevostani Yrmyä oli tarvinnut. Alpon ollessa luonani, taputin ruunaa kaulalle ja laitoin sitten riimun sen sirohkoon päähän.
Tuttuun tapaan päästin Alpon vapaaksi karsinaan - vetopaniikista johtuen - ja harjailin ruunan huolellisesti ennen varusteiden päälle heittoa. Kun olin saanut varustettua sekä itseni että hevoseni, talutin ruunan ulos tallista. Ulkona oli hieman kylmä sää, pakkasta taisi olla muutaman asteen verran. Hullua, että olin jo kaivanut kevyt untuvatakkini varastosta, vaikka viime vuonna taisin sen päälleni heittää vasta marraskuun puolivälissä. Se ei toisaalta minua haitannut. Toivoin kovasti että tänä talvena saisimme kunnon lumikinokset, viime talvi oli niin leuto.
Maneesiin päästyäni hyppäsin Alpon selkään ja kävelin vapain ohjin pitkät alkukäynnit. Ruuna tuntui melko energiseltä, vaikka eilinen päivä olikin ollut sille rankka. Käyntien lomassa kääntelin isoja ympyröitä, ratsastaen Alpoa kevyesti eteen-alas. Ruuna kekkasi ajatukseni pian ja alkoi venyttämään turpaansa kohti maata. Alkukäyntien jälkeen jatkoin hieman pidemmällä ohjalla ratsastamista myös ravissa. Pyysin ruunaa isohkoon raviin pyytäen sitä edelleen venyttämään eteen ja pyöristämään selkäänsä. Ensimmäisissä ravipätkissä Alpo nousi välillä hieman ylös, mutta tajutessaan että se ei ollut lainkaan niin mukavaa pysyi ruuna tasaisella tuntumalla.
Ratsastettuani kaikki askellajit läpi eteen-alas-tekniikalla oli hyvä lopettaa. Ratsastin ruunaa vain noin 30 minuuttia, mutta siinä ajassa olin saanut Alpon hyvin rennoksi ja läpi. Olin niin onnellinen kun olin löytänyt tälläisen mahdollisuuden edetä harrastuksessani. Alpo oli mitä mahtavin harrastuskumppani, Allu ja Hiisivuori olivat paljon enemmän mitä olisin voinut koskaan toivoakkaan! Täällä fiilis oli vaan niin mahtava ja kaikki tuntuivat olevan yhtä. Taputin allani olevan ruunan jäntevää kaulaa. Tässä se todellakin oli. Elämäni hevonen.
|
|