Lämmin tuuli ujelsi ja pyöritteli puidenlatvoja puolelta toiselle. Skootterini eteni tasaista, rauhallista vauhtia soratie renkaiden alla rapisten. Tai no, jos rehellisiä ollaan, yritin painaa lisää kaasua, mutta Kymcon tehot loppuivat kesken.
Kaarsin loivasti tallipihalle, ja parkkeerasin mustanpuhuvan ajoneuvoni pienehkölle parkkipaikalle, toisen skootterin vierelle. Jätin kypäräni maahan ja silmälin eteen auennutta tallialuetta katseellani. Muutama hevonen seisoskeli tarhoissaan, mutta suurinosa taisi olla jo sisällä. Tuttu ja turvallinen hevosen tuoksu leijaili ilmassa ja vetäisi minut oitis mukaansa kohti tallia.
Olinkin käynyt Hiisivuoressa jo muutamaan otteeseen, tosin ne tapaamiset olivat menneet ikävä kyllä talliporukan kanssa jutusteluun, mutta tänään aioin laittaa itseni kunnolla hommiin. Tintti rouskutti paraikaa heiniään ja oli upottanut turpansa niin syvälle nurkkaan, ettei huomannut minun tulevan.
”Tinttii”, huhuilin, ja sain ponitamman kohottamaan uteliaana päätään. Se kurotti kaulaansa karsinan ovelle, nuuhkaisi kättäni pari kertaa, mutta vetäytyi sitten takaisin heiniensä kimppuun.
”Hei poni, tänään me tehään kunnolla jotain yhessä”, sanoin hymyillen ja rapsutin Tinttiä lavalta, sen minkä ylsin. Sen turkki tuntui hieman karhealta ja pölyiseltä. Vaikka hevoset taisivatkin olla jo vaihtaneet talvikarvansa, kunnon puunaus ei olisi koskaan pahitteeksi.
Kiiruhdin varustehuoneeseen, jossa Ida, Theo ja Jasmin lojuivat sohvalla varusteita puunaten. He tervehtivät minua iloisesti kuin yhdestä suusta, vaikkakin kukin hieman eri sanoin.
”Moi! Mäkin aattelin vihdoin raahata itteni tänne tekemään vähä jotain töitäkin. Musta on varmaan jo onnistuttu saamaan tämmönen laiskotteleva kermaperse -kuva”, pyöräytin silmiäni ja nappasin Tintin harjapakin hyllyltä.
”No mut sehän on vaan totuus”, Ida virnisti. Olin jo pujahtamassa huoneesta ulos, kunnes käännyin kannoillani ja kysäisin vielä toisilta:
”Ootteks te muuten jo ratsastaneet tai jotain?”
”Mä liikutin Kustin ihan just äsken. Oli muuten ihan mahtava”, Theo sanoi kulmiaan kohottaen.
”Hyvä. Lähtiskö joku syöttelee mun kanssa poneja. En vielä kuitenkaan pääse tota liikuttelee, mut olis kiva tehdä jotain muutakin ku harjata pimeessä karsinassa. Siellä on niin kiva keliki. Ja sit jos sen jälkeen menis auttaa siin laitumien rakennukses”.
Ida ja Jasmin innostuivat oitis, vaikkakin Jasmin sanoi, että hänen olisi lähdettävä viimeistään iltapäivällä. Myös Theo saatiin lopulta mukaan, vaikka olikin hoitanut Kustin jo pois liikutuksen jäljiltä.
Kiikutin Tintin harjapakin tamman karsinan eteen.
”Älä vielä täytä masuasi, pääsisit ulos syömään ihan tuoretta heinää vähäsen. Eikai sua oo yritetty saada kesäkuntoon?” puhelin ponille matalalla äänellä, samalla kaivaessani harjapakkia. Nappasin kouraani punaisen kumisuan, jolla aloin pyörittelemään Tinttiä kaulalta. Tamma nautti harjailusta korvat väristen, ja onki viimeisiä heinänkorsiaan purujen seasta.
Siirryin lavan ja vatsan kautta lopulta takaosaan, jonka jälkeen kiersin toiselle puolelle. Tintin lempikohta tuntui olevan kaulanalunen ja ryntäät, jolloin tamma nosti turpansa heinäkasasta ja alkoi tyytyväisenä venyttelemään ylähuultaan.
”Niin oliksä millon menossa?” Ida ilmestyi nojailemaan Tintin karsinan oveen. ”Me oltas jo valmiita. Varo, ettet harjaa kumisualla liikaa, tiputtaa vielä kaikki karvansa”, hän virnisti, osoittaen Tintin vatsan alle pudonneita karvatuppoja.
”Oho, no lähteepähän mäkeen viimesetkin karvat talven jäljiltä. Ei tää kesällä mitään turkkia tarvi”, hymähdin taputtaen ponia takapuolelle. ”Mä otan vielä äkkiä jollain pölärillä ja katon kaviot”.
Viimeistelin Tintin pikapikaa, jonka jälkeen pujotin sille päitset päähän. Nappasin riimunarun läheisestä koukusta ja kiinnitin sen leuan alla olevaan metallirenkaaseen.
”Kai teillä on valmiina joku hyvä syöttelypaikka?” kysyin ja maiskutin Tintin liikkelle. Poni ravisteli hieman vastahakoisena päätään, mutta ponnisti itsensä pienen kynnyksen yli käytävälle. ”Et sä nyt mihinkään töihin sentään joudu, höpsö”.
Theo johdatteli meidät tallirakennuksen ja kentän välistä maneesin taakse, jossa oli avara niitty, täynnä räikeän vihreänä heijastavaa ruohoa. Heinänkorsien välistä pilkisteli mehevännäköisiä voikukkia, ja kimalaiset ja muut öttiäiset pörräsivät. Asetuimme ponien kanssa maneesin seinän vierelle varjoon, jossa ei myöskään ollut yhtä paljon ötököitä kiusaamassa.
”Eikös niitä laitumia rakennettu just tohon, ja mihin muualle sit?” kysyin kiertäen katseellaan niittyä, jonka takana humisi vaalea lehtimetsä.
”Joo, ja vissiin tohon leirimökin taakse kans pari pienempää”, Ida sanoi.
Vompatti ja Honka järsivät ruohoa vähän matkan päässä aivan maneesin seinän vierestä, mutta Tintti olisi kovasti halunnut puskea pidemmän ruohon kimppuun niityn keskelle.
”Heii, Tintti älä mee. Se ruoho siellä pitää jättää kesäks, etkai sä halua syödä kaikkea jo etukäteen ja sitten lomalla möllöttää jossain hiekka-aavikolla?” Tintti pärskähti, eikä sitä tuntunut tulevaisuuden huolet tippaakaan kiinnostavan.
Ponien vatsat tuntuivat kasvavan ihan silmissä, mutta niiden ruokahalu ei ollut loppuakseen. Tallipihalta kuului jo traktorin epätasaista jylinää, joten päättelimme Allun jo käynnistelevän ajoneuvoaan ja kiinnittävän lavaa laitumien rakennusta varten.
”Pitäiskö viedä ponit jo talliin ja mennä ilmottautumaan apuriksi?” kysyin ja tuuppasin Tinttiä hieman kauemmaksi jalastani, sillä tamma tuppasi koko ajan tarttumaan vahingossa kengännauhoihini.
”Sopii, eiköhän Honkakin oo saanut jo tarpeeksi”, Ida taputti punaruskeana hohtavaa ruunaansa. ”Tai no, ei nää elukat kyllä voi saada ruuasta tarpeekseen”.
Ponien kaviot kopisivat tallin betonilattiaa vasten sekalaiseen tahtiin. Tintti nuoleskeli huuliaan herkullisen ruokailuhetkensä jäljiltä, mutta mitä muistelin, niin sillä oli tainnut vielä jäädä pari heinätukkoa karsinan pohjalle odottelemaan. Riisuin ponilta päitset ja päästin sen karsinaansa. Se tarkisti ensimmäisenä nopeasti ruokakipponsa, jonka jälkeen tamma puhalsi vielä lämpimästi syliini, kuin sanoen kiitos, että vein sen piknikille.
”Voi kuule, meillä taitaa olla vielä toivottavasti muutakin jännittävää edessä, kuin vaan riimun päässä syöttelyä. Mutta voi hitsit sä oot söpö”, rapsutin Tinttiä otsatukan alta. Tamma höristi korviaan ja yritti viedä turpaansa taskuilleni, mutta jouduin tuottamaan sille pettymyksen, sillä taskuni olivat typötyhjät. Silittelin Tintin lämmintä kaulaa, joka tuntui jo aivan sileältä ja ihanan pehmoiselta. Tintti seisoskeli miettivän näköisenä paikoillaan, ja arpoi kai nauttisiko rapsuttelusta nyt kun sitä kerrankin saa, vai menisikö kuitenkin karsinan pohjalla lojuvien heinien kimppuun. Tamma ehti arpoa hetkisen, kunnes Ida tuli huhuilemaan minua karsinan ovelta.
”Juu, juu. Tullaan”, mutisin.
Allu odotteli meitä tallipihalla. Hän nojaili punaisen traktorin takarenkaaseen ja yritti auringon sokaisemana tihrustaa talkoolistaa. Paikalle olivat ilmaantuneet myös muut tallilaiset, jotka olivat ilmoittautuneet mukaan.
”Mä en rupee mitään nimenhuutoa tekemään, ne tulee hyvällä omatunnolla jotka tulee ja muiden paikallaolo on sitten omalla vastuulla, mutta teitä taitaa aikalailla kaikki olla täällä”, Allu aloitti, kun tallilaisrinki oli suurinpiirtein ympäröinyt hänet. ”Mitenkähän meidän olis helpoin toteuttaa tää?”
Hetken mietittyämme, päätimme jakautua pariin pienempään ryhmään. Ida ja Jem, ja minä ja Fanni menimme kokoamaan kahta pienempää laidunta tallipihan tuntumaan, ja Riley, Theo ja Aurelia menivät Allun johdolla kokoamaan suurempaa laidunta maneesin taakse.
”Okei, eli laittakaa pienemmillä laitumilla vaikka neljä aitatolppaa yhdelle sivulle. Rajatkaa silleen niin paljon kun sillä teille osoitetulla alueella on ruohoa, älkää tehkö liian pientä”, kyselkää apua jos joku ei onnistu. Ja älkää kytkekö sitä lankaa vielä virtaan vaan kiinnittäkää vaan laiduntolppiin. Mä teen sen sitten vaikka huomenaamulla, mikäli urakka valmistuu niin nopeasti, että ponit pääsis jo huomenna laitumille”, Allu neuvoi, ja ojensi meille kymmenisen laiduntolppaa ja rullan valkovihreää sähkölankaa.
Allu oli merkannut rajattavan alueen ja laiduntolppien paikat jo valmiiksi, joten homma oli suhteellisen helppo. Minä varmistin, että laiduntolpat olivat kunnolla maassa, ja Fanni asetteli langat pidikkeisiinsä.
”Ketä sä muuten hoidat? Me ei olla taidettu tavata juurikaan aiemmin”, sanoin, yrittäen luoda jutustelua työn lomaan.
”Velmua, sitä kirjavaa issikkaruunaa”, tyttö vastasi. ”Ketä sä?”
”Tinttiä. Mä oikeestaan vasta tänään olin kunnolla ekaa kertaa sitä hoitamassa, vaikka on mä muutamana päivänä viikolla ollut sen varusteita putsailemassa sunmuuta”, kerroin. ”Mutta sinällään en oo oikeestaan tehnyt sen kanssa vielä muuta kun vähän hoidellut”.
”Mä oon hoitanut Velmua jo tammikuusta lähtien”, Fanni hymyili. ”Se on kyllä ihan mahtava poni, oon niin hurahtanut issikoihin”.
”Issikat on kyllä ihania. Oon kans kerran ollut vaelluksella ja sen lisäks yhdellä pienemmällä ratsastuskoululla missä joskus kävin oli issikka. Se oli tosin semmonen hirmunen vikuripää, mutta mä ihastuin siihen heti ekalla silmäyksellä, ja enpä mä sen jälkeen oikeestaan muilla ratsastanutkaan”.
Saimme pienemmät laitumet nopeasti pystyyn, jonka jälkeen siirryimme auttamaan muita isomman laitumen rakennuksessa. Porukka oli päässyt jo pitkälle metsän reunaan. Allu ajoi edellä traktorilla. Hän vei laiduntolppia paikoilleen, muun porukan tullessa perässä asetellen niitä ja lankoja kiinnittäen.
”Missäs jamassa täällä ollaan?” Jem huudahti.
”Kuoleman porteilla. Nestehukka ja lämpöhalvaus tulee ihan just”, Aurelia huokaisi. Ilma oli tosiaan melko helteinen, ja auringon paisteessa rehkiminen ei ainakaan helpottanut asiaa. Tarjouduimme hakemaan tallista juotavaa koko porukalle, sillä meistä ei rakentamisessa varsinaisesti olisi apua henkistä tukea enempää.
Tallista löytyi suuri vesikannu, värikkäitä muovimukeja ja jopa pussillinen kaurakeksejä, jotka roudasimme laitumille. Pieni tauko oli kyllä tarpeen, joten kiipesimme traktorin lavalle ja nautimme mukilliset (tai pari) raikasta vettä, ja jopa keksipussi hupeni lähes loppuun saakka.
”Teistä oli kyllä mieletön apu”, Allu hymyili. ”Kiitos ihan mielettömästi, laitumet on valmistuneet nopeasti. Ehkä ponit ehtii jo huomiseksi tänne kirmailemaan”.
Yhteistuumin laitumet tosiaan valmistuivat ennätysajassa, ja Allu kyyditsi meidät traktorin lavalla takaisin tallin eteen urakan päätyttyä.
”Ettekai te vielä täyttäneet itseänne? Tallissa olis vielä limpparia ja jäätelöä tarjolla jos kelpaa”.
”Pyh, kysytkin vielä!”
Ihan mahtava aloitus tarina! Tätä jaksoikin odottaa, todella pitkä ja hauska kertomus, vaikka kerroitkin vain laidunaitojen väsäyksestä ja ekasta hoitokerrasta sait siitä todella sisältörikkaan! Tykkäsin sun kuvailevaisesta kerronnasta tai sitten se oli vaan niin hauska, vaikea sanoa.. Varovaan ettet hurahda siihen riiviöponiin liiaksi, se on aika moinen pässinpää niin vain halutessaan! Ja kiitos paljon vielä avustanne, hevoset olivat ihan innoissaan sinne vihreän sekaan juostessaan. Muutaman pienen kirjoitusvirheen näin (enimmäkseen välilyönti virheitä), toinen mihin kiinnitin huomiota olivat puheenvuorot eli tässä tapauksessa lainaukset. Mikäli lainauksen jälkeen ei tule enää mitään hän sanoi tms. ja lause on pisteeseen päättyvä, tulee se piste lainauksen sisään samoin kuin huutomerkkiä tai kysymysmerkkiä laittaessa.
Vielä omasta mielestä tarinan hauskin kohta pakko lainata tähän: "etkai sä halua syödä kaikkea jo etukäteen ja sitten lomalla möllöttää jossain hiekka-aavikolla" joo kuvaa hyvin Tinttiä.. ;D Saat 30 tr ja 25 tp
- allu