Miina
Menossa mukana
Posts: 57
|
Post by Miina on Jan 18, 2017 21:42:46 GMT 2
Arkipäivän psykologit hevosten kyydissä
Heippa, ja tervetuloa maastoon! On keskiviikko, ja viikon alku on tuntunut harvinaisen raskaalta ja murheelliselta, joten yhteinen metsäretki talvisissa maisemissa taitaa olla hyvä idea. Nyt on vuoro ratsupsykologien. Antaudutko keskusteluun murheista, omasta hankalasta persoonallisuuspiirteestä, lapsuudenkokemuksista, huonosta äitisuhteesta tai jostain muusta mieltä askarruttavasta?
Tallilla
"Heippa! Onko täällä ketään? Voitais lähtee maastoon... ja vähän avautua.. ihan kamala viikko!" Miina huuteli tallin käytävällä. Ugalabugala... tunnen itseni ihan neandertalilaiseksi, kun kävelen tässä näin tällä tavalla, hän jaaritteli mielessään. Hän oli mielissään hevosten tuoksusta, joka oli kerääntynyt vedottomiin nurkkiin pilviksi. Muuten tallissa tuoksui lannalle.
Velmun karsinan putsattuaan Miina haki sen tarhasta ja alkoi varustaa ratsuaan. "Velmu, tästä on jo vähän aikaa. Osaankohan?" Hän oli tavoitellut jotakin keskiaikaisen ritarin varustuksen tapaista: yllään harmaat ratsastushousut ja hieman hopeisena kiiltelevä, uusi turvaliivi hän nosti satulan Velmun selän päälle rauhallisin ottein. "Tuleeko joku mukaan? Voitais puhuu syvällisiä, olen kyllästynyt tähän maailmankaikkeuden yksinkertaisuuteen?" Miinalla taisi todella olla hermot kireällä.
|
|
|
Post by Theo on Jan 19, 2017 15:07:17 GMT 2
- Hei ihanaa! Mullakin on kyllä ollut koko viikko suoraansanottuna vähän perseestä, liitytään mielellään Kustin kanssa mukaan, huikkasin Miinalle. En olisi todellakaan juuri nyt jaksanut lähteä vääntämään koulukiekuroita Kustin kanssa, mikä oli alunperin suunnitelmana, joten iloisin mielin lähdin hakemaan lisävarusteeksi suojia Kustille - kerta ihan maastoon olimme kuitenkin suuntaamassa.
|
|
Marcus
Menossa mukana
Huimapää, tyhmänrohkea, Dimman pikkuveljenäkin tunnettu miehenalku.
Posts: 32
Character Age: 22
Character Gender: Male
|
Post by Marcus on Jan 19, 2017 15:25:24 GMT 2
"Mä tuun todellakin mukaan!" huudahdan Vallun karsinasta. Suunnitelmani oli ollut mennä vain rennosti ratsastelemaan kenttää ympäri, mutta maastoilu kuulosti paljon mukavammalta idealta. Nyt olisi seuraakin! Vallu oli jo lähes valmis, joten hidastin hieman tahtia, jotta ruuna ei vain seisoisi odottelemassa ja turhautuisi, että miksi ei jo mennä. "Mulla nyt ei kummempia huolia tai murheita ole, mutta eiköhän sitä jotain keksitä", nauran ja laitoin kypärän päähäni. Valmista!
|
|
|
Post by allu on Jan 19, 2017 16:18:26 GMT 2
Ilmestyin talliin juuri oikeaan aikaan. Siis kirjaimellisti täydellisellä hetkellä Miinan kysellessä maastoseuraa puhelemaan syvällisiä. Tätä olin kaivannut! Viime viikkojen kireästi aikataulutetut viikot puristivat hermoni kasaan, kuin pesukoneessa kutistuneet villasukat. "Minä voisin lähteä mukaanne", huikkasin heti, "siis jos vain huolitte?" Lisäsin perään enemmän kohtiliaisuus muotoisena heittona, kuin oikeasti kysymystarkoituksessa antaa muille vaihtoehtoja hyväksyä tai jättää minut hyväksymättä.
Päädyin nopean palloilun päätteeksi valitsemaan ratsukseni Timpan, tallin uusimman kaverin, sillä sille oli jo pitkään pitänyt näyttää Hiisiksen maastoja tarkemmin. Nappasin oven pielestä ruunan narun ja kipitin hakemaan sitä pihalta miltei innostuksesta liukastuen heti oven pielessä, kuin pikkutyttö!
|
|
Miina
Menossa mukana
Posts: 57
|
Post by Miina on Jan 19, 2017 19:22:03 GMT 2
"Loistavaa, sittenhän me saadaan oikein mainiot keskustelut aikaiseksi!" Miina puheli katse kattoa kohden suunnaten sanansa ensin Theolle, mutta sitten vastauksesta tuli kaikille yhteinen, myös Allulle ja Marcukselle. Ihana saada seuraa, hän ajatteli. "Nyt puristetaan kaikki tuska ulos mikä vain saadaan!" Miina talutti Velmun pihalle ja kiristi satulavyötä. Allun ratsua hän ei tunnistanut, joten kysyi: "Onko tää kaveri joku uusi?"
Miina alkoi jo miettiä, mitä tohtisi kysyä muilta liittyen alkuvuoden kiireisiin, yleiseen kankeuteen ja viikon ärsytykseen. Maailma ei ollut hänen paikkansa, hän tuumasi. Kymmenentuhatta asiaa oli todistanut sen, ja ne kaikki olivat tietysti vastoinkäymisiä. Onnistuisikin joskus! Negatiivisuuden ei saisi antaa vallata mieltä, hän muistutti itseään. Kunhan päästäisiin hevosen selkään... ilo tulisi.
"Ratsastetaan niin kauas, että tuuli on ehtinyt pyyhkiä viimeisetkin harmit pois!" Teinityttö. Miina tunsi itsensä teinitytöksi. Hän ei voinut sille mitään. Kaksikymppisen olisi pitänyt aikuistua. Vaikka Allu, joka sentään oli Miinan aivojen perusteella aikuinen, liukastelikin pikkutyttömäisesti ja näytti innokkaalta, hänellä oli jonkinlaista aikuismaista karismaa.
Miinaa nauratti ajatuksensa ja hän nauroi ääneen. Juuri tällaista pöhköä sisäistä puhetta hän oli joutunut kestämään! "Hei Allu, tiäkkö, joskus tuntuu, ettei kukaan meistä oo tarpeeksi aikuinen lähteäkseen vastuulliselle ja asialliselle maastoreissulle. Olemme kuin pikkulapsia! Katso nyt! Eikö niin, Marcus ja Theo?"
|
|
|
Post by Theo on Jan 21, 2017 17:17:45 GMT 2
- Oon kyllä ihan samaa mieltä Miina. Musta tuntuu välillä kans että oon henkisesti vähintään viis vuotta nuorempi mitä oikeasti, onneks tää mun ratsukin on välillä vähän lapsenmielinen, sanoin ja taputin virnistäen vieressäni sähläävää valkoista ratsuponia.
Kusti vaikutti olevan enemmän kuin tohkeissaan aurinkoisesta pakkaspäivästä, ja hyöri ja pyöri tallipihalla kokoajan. - Oot säkin yks työmää... Koita nyt hetki pysyä paikallaan, mutisin ponille pienen turhaantumisen sävyn kera. Komensin itseäni turhautumasta viattomalle Kustille, huokaisin syvään ja yritin uudelleen satulavyön kiristystä. Hermot todellakin olivat vähän liian kireällä.
Pienen väittelytuokion jälkeen löysin itsekkin paikkani Kustin tutusta ja turvallisesta satulasta, joka narahteli parantaessani istuntaani.
|
|
|
Post by allu on Jan 21, 2017 20:14:28 GMT 2
Päästyäni muiden perässä pihalle rupesin räpläämään jalustinhihnoja, juuri samoihin aikoihin, kun Miina kysäisi ratsastani. Naurahdin mielestäni ärsytävän pinkeään sävyyn. Nauru ei kuplinut samalla tavalla sisimmästä kuin yleensä, vain jäi nalkkiin palloilemaan innostukseni ja kireän kiire jännityksen välillä lopulta tuhaktuen pihahduksen omaisesti. "Tämä on Timppa, meidän uusi tuntihevos vahvistus suoraan Ahvenanmaalta", vastasin malttaen vain vaivoin pitää informaation lyhyenä ja selkeänä, sillä tarinani olisi tehnyt mieli lähteä rönsyilemään hallitsemattomasti erisuuntiin - kuten tapana.
Vaikka Miinan vapaudenkaipuuta havitteleva huomautus olikin kuin teinitytön suusta kuultu, oli siinä myös aikuisuuden omaista itsenäisyyttä. "Hmm.. Miksi tarvitsisi?" Vastasin mietteliäänä Miinan aikuisuuteen liittyvään kysymykseen, joka oli ponnahtanut esille täysin luonnolliseen aikaan. "Me voidaan ratsastaa oikein päätön lenkki aina hiekkakuopille ja takaisin, miksi kaiken aina tarvitsisi olla niin harmaan varovaista? Eikö elämä ole liian lyhyt sellaiselle? Minusta meidän pitäisi nauttia tästä täysin siemauksin ja mitä pidempi matka - sen pidemmäksi taaksemme saamme myös jätettyä tämän kireän - toisinaan jopa pakkopullan omaisesti puristavan - arjen", huomautin loppuun.
|
|
Marcus
Menossa mukana
Huimapää, tyhmänrohkea, Dimman pikkuveljenäkin tunnettu miehenalku.
Posts: 32
Character Age: 22
Character Gender: Male
|
Post by Marcus on Jan 22, 2017 10:47:36 GMT 2
"Miina, todellakin. Ja miksi pitäisi olla mitään muuta", nauroin ja vinkkasin silmää nuorelle naiselle. Kiristin satulavyön, säädin jalustinhihnat about sopiviksi ja nousin Vallun selkään. Jalustinhihnat vaativat pientä fiksausta, mutta se oli nopea homma ja pian pääsisimme lähtemään, ilmeisesti kohti hiekkakuoppia. Tai näin Allu ainakin vihjaili, että ratsastettaisiin sinne ja takaisin. Vallu ei todellakaan odottanut lähtöä kärsivällisenä, vaan steppaili turhautuneena.
"Tiiättekö mitä", aloitin kun olimme melkein lähdössä ja jatkoin samantien, muutaman "No mitä?" jälkeen: "Vaikka nyt aletaan puhua huolista ja murheista, niin pakko mainita jotain kivaakin tähän alkuun. Mullahan kun ei muijaa ole, niin pakkohan sitä on jotain seuraa saada ja ajattelin hommata koiranpennun. Allu onko koiruus tervetullut tallille, jos vain osaa käyttäytyä?"
|
|
|
Post by allu on Jan 23, 2017 17:44:04 GMT 2
"Tottakai!" Vastasin Marcuksen kysymykseen, kuin se olisi ollut itsestäänselvyys. "Et ole vielä tainnut törmätä Arttuun", naurahdin perään ja selitin sitten pitkävetäisen ykstiyiskohtaisesti tallikoirastamme, Artusta, jota näkyi aina silloin tällöin jouksentelemassa tallin pihapiirissä. Arttu oli hankittu tallille pari vuotta takaperin mäyräkoiranpentuna. Nykyisin se oli tottunut jouksentelemaan vapaana tilan mailla, mutta saapumaan aina vähintäänkin ruoka-ajoiksi ja illalla Juulian kuistille, Juulianhan koira oli aina enemmän ollut.
Timppa askelsi reippaasti kun pääsimme lopulta lähtemään pihasta. Asetuin totutusti jonon kärkeen ja annoin muiden valita paikkansa. Pieniä lumihiutaleita leijaili hiljalleen maahan. "Ei voi olla todellista!" Huudahdin yhtäkkiä jonon nokasta. "Unohdin täysin, että Juulia sysäsi rehujen haun mun niskoille, rehut olisi pitänyt hakea jo eilen..", selitin muistini jostain mustasta sopukasta yhtäkkiä palautunutta asiaa, jota olin ennen jatkuvasti hehkuttanut kuin sisään asennettu muistilappu.
|
|
Miina
Menossa mukana
Posts: 57
|
Post by Miina on Jan 23, 2017 21:24:12 GMT 2
"Teissä on jotain samaa..." Miina hymyili ja seurasi katseellaan Theoa ja Kustia. Allun pingottunut nauru rekisteröityi aivojen kuuloalueelle ja eteni päättelevään aivokuoreen nopeasti. Hän oli herkkä huomaamaan sävyt.
Alllua ei liiemmin tainnut vielä naurattaa. Eikä ketään muutakaan. Miina hymyili kireästi. Mietteliäisyys tarttui häneenkin. "Niinpä, niinhän se on.." Sitten Marcus naurahti! Se tarttui Miinaan ja hän hymyili leveästi, kunnes jatkoi: "Joskus se elämän lyhyt pituus on juuri niin hirveän vaikea asia. Se vaatii kasvamaan nopeasti, ilman sellaista hyvää, merkityksellistä päämäärää... Mites, onko teillä jotain vakavia henkisiä tai fyysisiä tavoitteita?" Miina tavoitteli muiden ajatusmaailmoja Velmun selästä käsin. Hän ohjasi sen pikaisesti Allun taakse.
Elämä maistui juuri nyt uunituoreilta perunarieskoilta lapsuudenkodissa. Äiti tuntui hääräävän Velmun ympärillä ja lapsuusmuistot iskivät Miinan tajuntaan. "Millasia perheitä teillä on?" hän tulitti kysymyksillä vähentääkseen oman mielen kaoottisuutta ja hämmennystä. "Tarkoitan.. muistatteko lapsuudesta mitään?"
Marcus ottaisi koiran. Miina haaveili jo sen paijaamisesta. "Milloin Marcus tuot pennun tänne? Joko on joku katottuna?"
Allun mieleen palasi tummanpuhuvana väläyksenä jotakin ja Miina huudahti samalla intensiteetillä: "Voidaanko me auttaa sua jotenkin?" Ilme oli jotakin säikähtäneen ja myötätuntoisen väliltä. Mitä tapahtuisi? Maailma kaatui tänään liian nopeasti. Eihän mitään pahaa ollut vielä tapahtunut. Allu vain muisti tärkeän asian.
|
|
|
Post by allu on Mar 2, 2017 21:03:15 GMT 2
// Herätellääns tätäkin vähän eloon Tarkastelin miinan hahmoa Timpan selästä käsin. Tämä oli matkasi Velmun selässä kuin toisessa kodissaan täysin yhteisymmärryksessä otuksen kanssa, jonka paksun ja jokseenkin hieman takkuisen - mutta kuitenkin hyvin siistityn, otsaharjan alta pilkistivät kaksi ilkikurista mutta innokasta silmää. Mutta Velmuhan rakasti maastoilua! Ei mutta kuinka hyvin ratsastaja ja hevonen saattoivat sopia yhteen? Minusta tuntui, että Miinaa oli valinnut kaikista tallin otuksista juuri sen oikeimman itselleen.. Havahduin mietteistäni Miinan yllättävään avuntarjoukseen. "Mitäpä tekisin ilman teitä ahkeria tallilaisia! Valitettavasti luulenpa, että tämä asia hoituu parhaiten, kun vain itse käväisen maaston jälkeen hakemassa ne.. Mutta jos vain joku haluuaa muisuttaa minua, siitä voisi olla apua!" Sitten syvennyin taas ajatuksiini ja kaikkiin viime aikojen kiireisiin ja... "Minä haluaisin tietää mitä kullekkin kuuluu noin ylipäätänsä. Opiskeluja, töitä, entä muuten vaan?" Kyselin muilta. "Te tiedätte varmaan - itse raadan täällä nyt päivästä toiseen kuin orja, kun Juulia on lähdössä sinne Saksaan? Mutta en tarkoita, että missään nimessä haluaisin pois täältä, tiedätte varmaan, joskus tehtävää on vain liikaa!"
|
|
Jem
Tuttu kävijä
© Dom Biddulph
Posts: 99
|
Post by Jem on Mar 3, 2017 10:51:16 GMT 2
//Mäkin taidan ujuttautua mukaan tähän mattimyöhäisenä Smirky käveli sille ominaiseen tapaan reipasta vauhtia tallille päin metsäpolulta, puhisten samalla tyytyväisesti kun riiputti päätään rentona alhaalla. Pieni hymynkare hiipi kasvoilleni kun taputin hevosta, tunnin kävelylenkki hangessa metsäpoluilla oli saanut sen rauhoittumaan parin vapaapäivän jäljiltä. Hetken kuluttua täysiverinen nosti päänsä valppaana ylös, korviaan puolelta toiselle heilutellen ja pysähtyi niille sijoilleen kuin liimattuna. Keräsin ohjat vaistonvaraisesti tuntumalle, mutta päästin ne kohta taas pitkiksi allun tullessa mutkan takaa näkyviin muutaman tallilaisen kanssa. "Hey, mihis te ootte matkalla?" huikkasin keskusteluunsa syventyneelle nelikolle virnuillen vieläkin paikallaan seisovan Smirkyn satulasta. Täysiverinen nuuhki ilmaa korvat hörössä tulijoiden lähestyessä ja päästi kimakan äänen, josta ei voinut olla ihan varma oliko se hörähdys vai hirnahdus.
|
|